Keltainen.

Keltainen
innostava
ilo.
Ja valo.
Hymyilevä
aurinkoinen
suoja.
Lämmittävä.
Tiedonhalun herättäjä.
Ystävällisyyden tuoja.
Herkkyyden antaja.

Energiaa lataava.

Nauti valon
keltaisesta.
Ota hetkesi!

Oranssi.

Anna elämän herkän ja
luovan käytännöllisyyden viedä
mukanaan.
Tunne ystävällisyys
avuliaisuus
myötätunto.
Ota oranssissa olevan punaisen
ehtymätön energia.
Käytä keltaisen ilo ja valo.

Kuuntele musiikkia josta pidät
ole silloin oman huomiosi keskipiste
uneksi ja päästä esteet menemään.
Anna auringonlaskun jokaisen
oranssin valonsäteen vaikuttaa.

Lempiväri

Sydämen
Täydellisyys
Rehellisyys
Puhtaus
Vastuuntunto
Elämän värit

Jalat maassa
Juurtuneena
Polviin asti
Toiseen liittyneenä
Elämän värit

Turvallisesti
Rauhallisesti
Sinun ja minun
Lempiväreissä

Elämän

Punainen.

Seitsemisen listoja on monia erilaisia. On askelta, porrasta, ajatusta, sääntöä, tapaa, ohjetta. Ja monta muuta. Listat on usein numeroitu ykkösestä seitsemään, numerointi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi ennen onnistumista ykkösessä ei voi onnistua kolmosessa tai kuutosessa. Kaikki kohdat ovat yhtä tärkeitä ja arvoisiaan.

Punainen
Herättää
Aloittaa alusta
Aloittaa energian tunteesta
Tunne olo turvalliseksi
Tunne lämpö ja tasapaino
Ole läsnä itsessäsi
Muista rakastaa itseäsi
Jos arkuus tai
pelon siemen hiipii - se voi tulla ja mennä
Voit vaikka puhaltaa sen tunteen pois

Voimaa on
Punainen

Jos haluat voit myös vain olla
ja fiilistellä kuvaa

Mäellä (päälla ja alla)

Sanat ja niiden merkitykset ovat sitten kiinnostavia. Kesällä keräsin kilometrejä polkupyörällä, nautiskelin ja iloitsin jokaisesta polkaisusta - se vei eteenpäin. Samalla oli aikaa pohtia ja oivaltaa asioita. Tällaista silloin, kun maa alkoi nousta, joskus jopa niin että ylöspäin tähytessä näkyi vain taivasta. Hikeä puski päälle, puuskututtikin. Pyörän suurin vaihde ei vienyt eteenpäin vaan piti keventää, useimmiten jopa pienimpään, mitä pyörän rattaat antoivat myöten, jotta taas pääsi eteenpäin ja ylöspäin. Tasamaalle syntyneellä ja tasamaalla elävällä tässä riittääkin ajateltavaa. Myötätuulta ja vastatuulta.

YLÄMÄKI ALAMÄKI NOUSU LASKU VASTAMÄKI MYÖTÄMÄKI YLÄMÄKI ALAMÄKI

Siinä pohdiskelin sanapareja ylämäki - alamäki, vastamäki - myötämäki, nousu - lasku, myötätuuli - vastatuuli. Ja samalla tuli mieleen sanonta, jos elämässäsi ei ole ylä- eikä alamäkia, se merkitsee, että olet kuollut. Siis siksakkia on oikeasti hyvä olla, että tuntee ja tuntee elävänsä.

Yleisesti ylämäkeen meno on myönteistä, jopa tavoiteltavaa. Ainakin jos nousu tapahtuu jonkun työskentelyn tuloksena, oli työ sitten helpompaa kevyellä rattaalla tekemistä tai hikisempää puurtamista. Kun taas vastamäki kuvaa hyvin tuota ei niin helppoa ylöspäin kapuamista. Auto joutuu myös lisäämään kierroksia ylämäessä siis vastamäessä ja polttoainetta kuluu enemmän, kun taas alamäkeen voi päästää vapaalla. Ja vielä haastavampaa, ylämäkeen vastatuulessa, siinäpä työmaa. Saavutus onkin sitten päästä sinne laelle tai päälle tai perille. Sen jälkeen voi pysähtyä tai antaa rullata alaspäin vapaalla, huilata siinä hetken - pitää ja päästää.

Vihkikaavassa pappi kysyy tahtoa osoittaa uskollisuutta ja rakkautta puolisolle myötä- ja vastoinkäymisissä. Kyllä - yleensä kaikki tahtovat, jotka siinä hetkessä ovat. Ja kysymys on nimenomaan, ensin myötäkäymisessa, siinä helpommassa, ns. alamäessä, kun kaikki sujuu hyvin ja elämä rullaa, ei ole vastusta, ei huolia ei murheita.

Entäs sitten, kun yrityksen tulos laskee, menee alaspäin, ei tuota voittoa tai polkee paikallaan. Silloinhan yritys kai ei ole menestyvä, juuri kun pitäisi olla helppoa, ei ole taistelua haasteita vastaan, työ kuitenkin tuottaa tulosta. Eikö alamäki olisi toivottavampaa, koska silloin on helppoa, työt rullaa itsestään. Kaikki on hyvin. Sen sijaan ylämäki, juurikin hikistä puurtamista, stressiä, vastusta, ähkimistä ja puhkimista. Mutta tulos plus-merkkinen, nousujohteinen ja se parempi vaihtoehto.

YLÄMÄKI ALAMÄKI NOUSU LASKU VASTAMÄKI MYÖTÄMÄKI YLÄMÄKI ALAMÄKI

En tiedä - joku hienoinen ristiriita, kumpi nyt sitten onkaan se tavoiteltavaa ylä vai ala, tässä tahtoo ajatuksiin tulla. Tällä pohdinnallahan tämä asia ei tule valmiiksi, edelleen hymyillen voin jatkaa erilaisten asioiden pohdintoja ja kilometrien keräämistä.

... (alamäkeen) vierivä kivi ei sammaloidu ...

Joidenkin kaa

Maarit ... on helppoo olla vaan...

... laulaa Maarit levyllään Miten elämästä kertoisin. Tässä kappaleessa on paljon sisältöä sanoista pitävälle. Kaikkien kanssa voi tulla toimeen ja useimmiten jokapäiväinen kanssakäyminen onkin helppoa. Kuitenkin joidenkin kanssa sama aaltopituus on heti olemassa - yrittämättä - on samantien helppoa. Tietää, että voi olla oma itsensä, olla äänessä ja myös helposti hiljaa, hiljaisuus ei ole eikä tunnu kiusalliselta. Erityisiä ovat ne, joiden kanssa on helppoa heti ensitapaamisella, olet sitten koko ajan läsnä tai kenties on vuosia tapaamisten välissä ja juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi. Tuo helppous on sellaista, että siitä jää miellyttävä, ehkä lämminkin, tuttuuden tunne kuin olisit tavannut hänet ennemminkin.

The Couple

Ensin saapui Ritari
Hän sittemmin osoittautui Prinssiksi
joka olikin oikeasti Kuningas

Saapuessaan
Kuningas teki merkittävän asian
suorastaan urotyön
pelasti Kuningattaren arvokkaan
mankelin

Hän oli ja eli elämäänsä
Kuningattarensa kanssa ja rinnalla
piti Kuningatartaan pinnalla
olemalla oma itsensä

Nuo Onnelliset

__viiva__

Parasta 

elämää ja elämässä
myös vain elämää
Kyllä Elämää

se on kuin viiva - jatkuva
ei suora
ei katkoviiva
tekee varmasti mutkia
kulkee pisteestä a
pisteeseen b murtaen
ylös tai alas
ottaa askeleen
takaisin ja taas eteenpäin
jana janan perään
murtoviiva se on

Niin yksinkertaista ja hyvää

ISO

Varmasti kohtaat
ihmisiä, joiden seurassa
tunnet
itsesi heidän
kokoisekseen.
Heillä on suuri sydän.
Erityinen.

Mutta. Kohtaat
myös heitä,
joiden seurassa
tunnet olevasi hyvin
pieni.

Niitä elämän isoja haasteita.
Elämää joka päivä.

...tanssittaa...

elämää tanssien

yks kaks kol
yks kaks kol

kaks kaks kol
kaks kaks kol

hidas hidas nopee nopee
hidas hidas nopee nopee

ja ympäri
ja ympäri

tanssia elämää

Päivän lähtö

Aamu.

Herätys.

Unisin

silmin katson

peiliin.
Tukka sekaisin.

Mikä Näky!

Prinsessa!

Melkein Kuningatar!

Nautin valmiiksi

keitetyn

aamukahvin.

Ja tiedän.

Myös tänään.

Prinsessoilla

on oma polku.

Tai jopa tie.
Hymyillen
päivään.

PULAssa

Kelpaat, riität, olet hyvä sellaisena kuin olet!

Miten nuo tärkeät asiat pääsevät unohtumaan ajassa ja vuosien kuluessa?

Vai onko se lähtökohtaisesti pienen ihmisen soluun istutettu malli, kaava ja muotti?

Jos. Surullista.

HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA

Jos sinua karsinoidaan, lokeroidaan, määritellään, saatetaan jopa tuomita tietynlaiseksi, käyttäytymisen, koon, silmien värin tai minkä tahansa mukaan, alat vähitellen kohmettua. Etenkin jos se tapahtuu hetkinä, kun olet kaikkein avoimillasi uteliaana ja innokkaana ottamaan vastaan kaiken uuden, kiinnostavan ja elämän. Jos olet se, joka tekee kaiken väärin. Jos pidät liikaa meteliä. Jos sitä toistetaan useita kertoja. Jos silloin et kelpaa. Jos et osaa. Jos et riitä. Mahdollisuus äärettömään määrään jossittelua ja syntyy elämänmittainen jähmettyneisyys - jopa kivettyneisyys. Pieni ihminen ei voi tietää. Tottuu, luulee, näin on ja näin kuuluu olla.

Tulee hetki, jolloin alat ihmetellä jotain kalvavaa oloa, josta et saa otetta. Lihakset jumittuneena maksat hierojalle laskun. Maksat kosketuksesta - hetken ensiavusta. Ja taas kahden viikon ja kuukauden kuluttua. Kipu ei vain hellitä. Ihmettelet. Ehkä vain olet tottunut tuohon oloosi. Sisäiseen kipuun. Sinulle on luonnollista tuntea ihon ikävä, läheisyyden puute, kenties et vain tiedä sitä. 

Entä jos tapaat saman kokeneen aikuisen. Onneksi olkoon, jos niin tapahtuu. Hän on myös tuntenut kroonista elämänmittaista jotain puutetta. Jos jompikumpi tunnistaa tuon itselleen määrittelemätöntä alakuloa luovan tilan, voi olla, että kohtaamisenne auttaa teitä molempia yhteisellä tai omilla matkoillanne eteenpäin. Opit tuntemaan. Teet oikein. Kelpaat. Riität.

Vaihtoehtoisesti voit päättää selvittää itsellesi, mistä on kysymys. Miksi tunnet niinkuin tunnet? Mikä sen on aiheuttanut? Ja kun sen tien valitset - mietit - miten selvitä eteenpäin, herättää tunteet ja ravita läheisyyden kaipuu? Ihon ikävä?

Kun päätät jatkaa matkaa, selvittää, miettiä, tutkia, oivaltaa, yhdessä tai yksin, siltä tieltä ei ole paluuta. Ja omaa tahtoa tarvitset. Siten muutut, kasvat, luotat, uskallat, voit hyvin ja sydän sykkii. Pääset pulasta ja voit auttaa muita.

HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA HALIPULA

Halipula ei ole vitsi. Se on vakava asia.

varjo

Prinsessa
tai Prinssi.

Varjonsa
heilläkin
on.

Kuten
meillä.

Tunnussana

Mitäpä tiedämme kettujen äänistä! Mielenkiintoinen kysymys. Minulla ei ole aavistustakaan.
Oletko kuullut ketun ääntelevän? Olen joskus nähnyt ketun juoksevan tien yli, arkaillen, pää alaspäin, varovasti - ikäänkuin apean näköisenä. Toki kirjoissa ja elokuvissa ketut osaavat puhuakin.
Minut herätti yllättäen Ylvis kappaleellaan pohtimaan niinkin ihmeellistä asiaa kuin mitä ihmettä kettu sanoo.
Kettu - tuo viattoman näköinen eläin. Pieni. Musta nenä. Sievä ja sorja vartalo. Pienet jalat. Kaunis punainen turkki yllä. Upea tuuhea häntä. Kulkee pienillä jaloillaan, kaivelee luolia - ehkä selvitäkseen elämästä. Kuka sen tietää, onkohan kettu kertonut kenellekään?
Kettu on yleensä kuvattu viekkaana, harvoin minään hyviksenä hahmona, muiden ystävänä. Ketkä ovat ketun kavereita? Ovatko ne toisia kettuja? Vai muita eläimiä? Jos kettu kohtaa kaverin, miten se ilmaisee itseään?
Ja miksiköhän juuri ketun rooli on usein viekas?

Hmmm. Hymyillen jatkan pohdintojani...
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa!

..suoja..

Suojakilpiä
elämässä
tarvitaan. Aina.

Eri värisiä.
Ohuita ja paksuja.
Hauraita ja teräksenkovia.

Käsinkosketeltavia
ja tuskin silmin nähtäviä.

Kuin saippuakuplia.

Sellaisia suojia
joista
luovutaan
tarpeettomina.
Ja sellaisia
jotka itsestään
haihtuvat
turhina.

Aina.

. puu .

Kuin

pylväshaapa

Vakaa

Pystypäinen

Hoikka

Pitkä

Vankka

Juureva

 Nähtäviä

määritelmiä

Elävä Sydän

Kuin

KAKSIKKO

 



















Parivaljakko

KUUTAMOLLA

Olen aivan ymmälläni.
Seison vain.
Ihmettelen.

Yö on laskeutunut.
Näin tutulla matkalla
monta uutta asiaa.

Olenko herännyt vuosien unesta?
Mistä tulen ja minne menen?

INNOITUS

Tökkäys.
Pukkaus.
Tuuppaus.
Kannustus.
Hymy.
Katse.

Joku sen tunteen synnyttää.
Sen hyvän pakon.
Innostaa ja saa tekemään.

Usein pelkkä läsnäolo
hyväntahtoinen
saa sen aikaan.
Inspiraation.

. oma kivi .

Olen
valinnut oman
kiveni.
Kauan sitten.
Sopivan kokoinen.
Ärsyttävä.
Harmittavasti
aina tiellä.
Jotta siihen
varvas
kipeästi osuu.

Voisin jo
luopua
siitä.

Kivestä.

* sometimes *

  

Joskus

elämä on

niin

valossakin

musta.

Tuntuu

nyt sitä

pitää

oksentaa.


 

... sepä

 



Se.
Halu.
Tahto.
Rohkeus.
Voima.
Usko.
Se Tunne.
Onko tässä
kivessä kahvat?
Minä nostan!

NäkyVäksi

Näkymättömän lapsen näkyväksi tuleminen on vielä kesken. Hän on jo kokenut, mitä tapahtuu kohdatessa ironisia henkilöitä sen jälkeen, kun on sallinut itsensä jo vähän näkyä. Liikauttavaa. Ja samalla miettii, miten jatkaa, pysyäkö näkymättömänä, olla hieman haalistunut vai tulla kokonaan näkyväksi. Vaihtoehtoja on.
Kokonaan näkymättömänä oleminen on turvallista, se ei enää tunnu kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Entä sitten olla vähän haalistunut tai osittain näkyvä, sekään ei enää kovin miellytä. Haisulin tapaiset tyypit haistavat heikot kohtasi ja ehkä päädyt takaisin näkymättömäksi. Olet lähtötilanteessa. Vaikka olet ollut jo luottavaisella mielellä tulossa näkyväksi. Ja vähän rohkea. Kuluu aikaa ennen kuin uskaltaa kohdata sen tosiasian, että oikeasti haluaa olla näkyvä. On niin tottunut olemaan näkymätön, ettei tiedä muusta. Sellaista se on, jos sinua määritellään jollain tavalla, asetellaan tiettyyn muottiin, riittävän monta kertaa - jopa vuosia - alat uskoa sen todeksi, vaikka itse tiedät muunlaisen todellisuuden. Mutta et uskalla tai halua myöntää asiaa.
Loppujen lopuksi ainoa vaihtoehto ja isosti omaa kasvamista on uskaltaa tulla kokonaan näkyväksi. Ottaa riski, että joku näkee. Paljastaa itsensä. Ja myös se on riski, että tapaat hänet, jolla on oikeasti lahja nähdä sinut. Kaltaisesi ehkä. Hänet, joka on samalla aaltopituudella. Luotat vanhaan viidakon sananlaskuun, että opettaja tulee kun oppilas on valmis. Ja tunnistat tuon opettajan. Sen jälkeen ei ole paluuta näkymättömyyteen ja sitten ei enää tahtoakaan. Hymy palaa!
On voimaa olla!

Näkymätön lapsi osa 2      [voit katsoa jakson tästä linkistä]

Haisuli: Hei Ninni, tiedän sinulle hyvän piilon, sieltä sinua ei ikinä löydetä... Tässä suulla on vähän ahdasta, mutta käytävä laajenee sisään. Pidä kiirettä tai Nipsu löytää sinut! Kas noin, kun jäät sinne huomiseen, muutut täysin näkymättömäksi. Huomenna menemme yhdessä ryöstämään pankin.
Ninni: Minä en tahdo. Päästä minut.

Tuutikki: Olipa hyvä, että keksin tuoda Ninnin tänne.
Muumimamma: Hauskaa, että sinä olet sitä mieltä.
Tuutikki: Te olette sen verran erikoisia, että outo käytöksenne voi keikauttaa Ninnin taas näkyväksi. Ja tietysti olette ystävällisiä.
Muumimamma: Ninni muuten puhuu jo, hänen äänensä on kyllä hyvin hento.
Muumipappa: Onko hänen äänensä aina ollut sellainen? Muuten - monet ihmiset tulevat mainiosti toimeen käyttämättä päätään.

Ninni: Uskappas tyrkätä Muumimamma mereen!
Muumipappa: Anna minun selittää!
Ninni: Ei ole mitään selitettävää! Muumimamma kastuisi likomäräksi. Et saa tehdä sitä!
Pikku Myy: Ninni näkyy!

NäkymäTön

Näin Muumi-jakson näkymättömästä lapsesta pari vuosikymmentä sitten ja tarina kosketti jo heti ensimmäisellä katselukerralla. Näkymättömäksi muuttuneeseen lapseen oli  helppo samaistua.
Haalistua pikkuhiljaa ja muuttua ajan myötä kokonaan näkymättömäksi, voi tuntea olevansa turvassa. Mikään ei pääse koskettamaan eikä satuttamaan, samalla sitä kuitenkin odottaa - jotain. Tuntee itsensä hyvin pieneksi, on yksinäinen ja toivoo. Kunpa joku katsoisi tarkkaan ja näkisi sinut. Silti pelkää. Olisi valmis näkyväksi, kun tapaisi hänet, joka vaatisi hyvällä tahdolla - auttaisi olemalla oma itsensä. Kun vain tapaisi peilin. Hyväksyvän peilin, joka ei yritä luokitella tai muuttaa. Ei mittaa ulkoisilla seikoilla tai tavoilla. Vain näkee. Vilpittömässä kohtaamisessa voi syntyä kipinä rohkeudelle - tunteelle, että voin olla minä ja uskallan näkyä. Huomaa ajattelevansa, ehkä pärjään. Hetkittäin on valmis ottamaan vastuun tulevasta ja tietää selviävänsä. Voi luottaa. Niin voi käydä. Mikään ei tosin tapahdu yhtäkkiä, ei todellakaan sormia napsauttamalla, vaan ajan kuluessa. Niin kuitenkin tapahtuu.

Näkymätön lapsi osa1       [voit katsoa jakson tästä linkistä]

Muumipeikko: Voi sun, hän kastuu läpimäräksi
Tuutikki: Ehkä sillä ei ole väliä, jos on nimittäin näkymätön
Muumimamma: Kas Tuutikki - hauskaa - mitä kaikki tuijottavat
Tuutikki: Tiedättehän, jos jotakuta säikäytetään oikein usein hän voi toisinaan muuttua kokonaan näkymättömäksi

Tuutikki: Täti oli kammottavan ironinen päivät pääksytysten, ja niin Ninni poloinen alkoi vähitellen haalistua ja haalistua kunnes viime perjantaina yhtäkkiä hän hävisi ihan kokonaan näkyvistä
Pikku Myy: No mitä sinä teit tädille, annoitko hänelle kunnolla kuonoon?
Tuutikki: Sellainen ei tehoa lainkaan ironisiin ihmisiin

Haisuli: Jukra mitä kaikkea näkymättömänä voisikaan tehdä!
Haisuli: Hei - hei hei - onko Ninni oikea nimi vai lajin nimi? 
Muumipeikko: Haisuli lopeta heti! Säikytät Ninnin!
Pikku Myy: Eilen alkoivat näkyä jo Ninnin jalat
Haisuli: Ja juuri tällä hetkellä ne katoavat näkyvistä....

Muumimamma: Jos joku on noin hyvä sienten poimija, hän ansaitsee minun mielestäni tulla kokonaan näkyväksi!!!

The Horizon

Onko horisontti horisontti? Onko niitä monta? Vai onko se The Only One - The Horizon?

Pala horisonttia

Kiintoisa asia pälkähti ajateltavaksi, kun olin pyörälenkillä kameran kanssa ja yritin vauhdissa nappailla kuvia peltoaukean laidalla taivaan ja metsän rajalta.
Ei ollut juolahtanut aikaisemmin mieleen, onko horisontilla monikkoa, vai onko se yksi ja erityinen, ainutkertainen tai mikä se oikeastaan virallisesti on. Siihen asti horisontti oli yksinkertaisesti horisontti.
Siinä mietin polkiessa, että onko horisontti horisontti täällä lakeuksilla pellon laidalla ja onko se samalla tavalla horisontti, vaikka meren rannalla katsellessa ulapalle.

Taivas vasten lunta, utuisuutta

Olihan minun sitten pikaisesti etsittävä virallinen selitys horisontille. Ja virallisesti horisontti on yhtä kuin taivaanranta, se viiva, rajapinta, joka katsottaessa jakaa maan ja taivaan. Se viiva voi olla veden tai maan pinta, näin sen ymmärsin. Horisonttia voivat estää näkemästä metsä, talot tai vaikka vuoret, silloin niin sanottu näkyvä horisontti on suurelta osin piilossa. Vaakasuora on horisontaalinen. Virallinen selitys ja matemaattinen laskentakaava saavat minun puolestani olla.
Päätän, että minulle käy jokainen horisontti, joka on katsojan silmissä - minun silmissäni. Minun horisonttini on läheltä katsoen jotenkin etäällä. Se ei välttämättä aina ole ihan vaakasuorassa. Eikä se ole aina suora viiva. Se voi olla hieman utuinenkin.

Meren vaahtopäät kohtaavat hailakan taivaan

Minulle se voi olla myös metsän rosoinen profiili taivasta vasten, puiden latvat piikkeinä tai tuulessa heilutellen. Tai siellä voi olla kaupungin siluetti ja talojen ääriviivoja, saattaa olla joku torni, nosturikin siellä täällä, lipputanko lippu liehuen. Horisontti on aina ainutlaatuinen. Kahta samanlaista ei voi olla. Taivaalla ei voi olla koskaan kahta samanmuotoista pilveä, taivaan sinisyydessä on aina eri sävyjä.

Horisontissa kiehtovaa ja rauhoittavaa on sen rajattomuus ja päämäärättömyys. Se on maiseman kahtia jakava viiva, kuva on silti jotenkin ääretön ja valtavan suuri. Sitä jaksaa katsoa - suorastaan tuijottaa - kauan. Tuo päättymätön raja saattaa tarkentua ja siitä voi erottaa yksityiskohtia. Samassa kohdassa horisonttia voi erottaa uudelleen katsoessa joka kerta uusia yksityiskohtia, välillä se voi etääntyä ja sitten taas tulla lähemmäksi. Mielenkiintoista ja kaunista.

VINO

Oih.
Voih.
Olen vino.
Koko elämäni

on vino.
Kompastuin

vinoon
itseeni.
Oih.
Voih.

..rujo..

Hauras ja kaunis.
Yksin ja eksynyt.
Rujo ja revitty.
Pehmeä
silkinhieno iho
vain pinnalta.
Sisältä teräksenkova
ja naarmuilla.

K I I R E

Milloin sinulla oli viimeksi kiire?
Oikeasti kiire?
Siis Kiire kiire?
Niin kiire, että jotain katastrofaalista voisi tapahtua, ellet pääse ohi tuosta kiireestä tai selviä siitä. Tuollaista kuin kuvassa, siivet selässä, kädet levällään, jalat tuskin koskettaa maata, toinen jalka ainakin koko ajan ilmassa. Melkein kompastumassa omaan varjoon.


Milloin kiire loppuu, sittenkö kun olet perillä? Loppuuko kiire johonkin tiettyyn kellonaikaan? Vai sitten kun työ on tehty? Entä sitten kun kiire on ohi? Tuleeko sitten joku toinen kiire tilalle?

Eikö olekin helppo sanoa, piti tehdä sitä tätä ja tuota, piti mennä ja tulla ja olla. En ole ehtinyt, kun on ollut kiirettä. Tuleeko kiire juuri silloin, kun on pakko, täytyy tai pitää? Vai tuleeko kiire sen takia, kun on pakko, täytyy tai pitää? Miksi harvemmin on kiire, kun itse haluan ja tahdon jotain?
Miksiköhän kiireellä on jotenkin negatiivinen kaiku jo sanana? Vai onko? Onko silloin, jos et ole kiireeltäsi ehtinyt pysähtyä, tavata ystäviä tai olla läsnä. Entä jos ei tuota kaikkea kiireistä hommaa olisi ollutkaan, mitä olisi ollut sen tilalla, olisiko se ollut jotain muuta kiireellistä, vai olisiko silloin ollut kuitenkin se hetki aikaa vain olla ilman kiirettä. Tunnenko kiireessä tai kiireelliset asiat tai tekemiset jotenkin tärkeämmäksi?
Millaisia hyviä puolia kiireessä on? Joskus pieni kiireen tuntemisen tuoma paine saa oikeasti tekemään sellaista, mikä ei muutenkaan olisi ohitettavissa. Kiire voi tulla omien valintojen seurauksena tai se voi olla tapa. Ilman pientä kiireen tunnetta ei saa mitään aikaiseksi. Minä saatan keittää aamuisin kahvia ja lukea lehteä vilkuillen kelloa, vaikka on aikaa eikä ole pakkoa kiirehtiä. Se on sisäänrakennettu tapa lihasmuistissa. Toisaalta voi olla, että arvostan ja haluan tätä enemmän ja se menee nyt tuon toisen asian edelle. Tai annan jollekin muulle luvan määritellä mihin menen, milloin ja mitä teen. Kiireessä on monia mahdollisuuksia ja kaikilla on hetkensä. Paljon kysymyksiä, mietittävää. Joskus on hyvä pysähtyä ajattelemaan kiirettään.
Minulla on nyt kiireetön ja riittävä olotila, rauhallinen ja läsnäoleva. Myönteinen asenne tulee kuin sen myötäjäisinä. En ole saanut tätä lahjana, en pakettina postista. Joulupukki ei sitä pudottanut savupiipusta. Paljon olen kyllä tutkiskellut asioita ja tehnyt lukemattomia oivalluksia. Hyvänä apuna on ollut oma tahto ja monta tärkeää läsnäolevaa kanssakulkijaa.

Sinäkin voit valita. Nyt. Yhdessä.

J Ä Ä

 
Näkymätöntä 
kauneutta 
suojaa 
jäinen 
kuori.

Kaunis Tyttö

Odotan sinua.
Kun haluat tulla.
Jokainen kerta.

Sinä ja matkatavarat.

Halaat kokonaan.

Täytät tilan itsenäsi.

Olet kaunista musiikkia.

Hetki on tyhjä.
Aina lähtösi jälkeen.

Lennä hyvin.
Luota.

Paloina

2010

Miten elää...

Kaula on katki.

Silmät puhki.

Kuuro. Mykkä.

Vyötärölle ei voi laittaa vyötä.

Kädet poikki ja jalat.

Niin mahdoton tehtävä.

Olla palasina ja hengittää.

Kuka siihen pystyy?

Minä en.

Minä Keräilijä. Osa 5.

Mitä pyöräily minulle antaa?

Minulle pyöräily ja liikkuminen antavat elämän kohokohtia. Hailaitteja! Highlights! Ehdottomasti niitä. Saan siitä kertyneiden kilometrien lisäksi paljon muuta, tarpeellista ravintoa hengelle ja ruumiille. Matkan teko on ollut kerta kerralta helpompaa ja vauhti on pikkuhiljaa yrittämättä nopeutunut. Kaikkeen liikkumisen lomaan mahtui ja mahtuu paljon sisäistä puhetta, tärkeitä ajatuksia ja keskusteluja. Pitkän matkan jälkeen olo on rentoutunut, rauhallinen, kevyt ja pirteä. Hymyilevä! Hengästyminen ja hikoilu tuovat mukanaan kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen. Olen omakohtaisesti kokenut, että lehdissä kirjoitetut jutut ja televisiosta katsotut ohjelmat liikunnan myönteisistä vaikutuksista ovat totta.

Laihduinko minä tuon kaiken pyöräilyn ja liikkumisen ansiosta tai seurauksena? En. En mittaa itseäni puntarilla. Laihtuminen ei ollut tavoitteeni. Tein elämäntapamuutoksen eli lisäsin liikuntaa. Muutos ei vaatinut minulta erityisiä aikataulutuksia tai muita järjestelyjä tai luopumista jostain. Asennoiduin siihen, että rasittuminen ja hikoilu saattavat hetkellisesti tuntua epämukavilta, vievät päivästä ja viikosta aikaa, mutta niiden jälkeinen olo on sen arvoista.

Teinkö minä yksin sen kaiken kesän aikana? En.

Olivatko kesän kokemukset yksinomaan minun kohokohtiani? Eivät.
Olisinko yksin saavuttanut tavoitteen? En.
Olisinko nauttinut saavutuksista yhtä paljon yksin tehdessä kuin nyt nautin? En. 
Voin ajatella, että tietenkin olisi ollut mahdollista tehdä tuo kaikki yksin. Mutta se olisi ollut ihan erilaista. Moni liikkeellelähtö ja lenkki olisi ollut väkinäistä ja tuskanhikistä puurtamista, tylsää. Ja ehkä jäänyt tai melko suurella todennäköisyydellä jäänyt tekemättä. Hieno tavoite olisi tyrehtynyt heti alkuunsa. Kokemukset eivät ole itsestäänselvyyksiä. Tuulen henkäys tai sormien napsautus, enkä olisi niitä kokenutkaan. Sekin olisi mahdollista.

Se, että jaoin nämä kokemukset läheisen ihmisen kanssa moninkertaisti ne. Jakaminen sai ne tuntumaan suuremmilta ja vahvemmilta. Minulle. Se, että otin toisen ja kolmannenkin askeleen tavoitetta kohtia toi elämääni paljon rikkautta ja iloa. Sain ravintoa elämän nälkään. Henkeä taikalamppuun, sitä kylkeä voin halutessani kiillottaa ja muistella sieltä nousevia hienoja asioita.
Liikkumisen ja kokemusten lisäksi kesään kuului myös muita kohokohtia, kuten auringonpalvomista, lukemista, oleilua, huilailua, sohvalla lojumista, tuumailua, unelmointia, hitaita liikkeitä, rentoutumista ja myös reipasta rockia ja rytmikästä foxia. Siis Elämää.

Kesän aikana minä rikastuin! Ihanaa syksyä.

Minä Keräilijä. Osa 4.

Kesälomamatkalla pyöräilin pitkin Saimaan rantoja, erilainen maasto ja maisemat kotiseutuun verrattuna. Imatralla on upea koski keskellä kaupunkia ja kosken yli voi laskea valjaissa vaijeria pitkin. Mielenkiintoista. Sitä ei millään voinut kiertää eikä ohittaa. Sitä piti kokeilla. Sain valjaat päälle, kypärän päähän, kiipesin lähtötorniin ja sitten menoksi vaijerin varassa ilmasta katsoen valtavien teräväreunaisten kivilohkareiden yli. En pysty sanomaan kuinka kauan lento kesti. Jännitti ja pelotti, lennon aikaista olotilaa tai tunnetta ei voi selittää. Upeaa se oli ja huikaisevaa. Lähdön jälkeen kaikki tapahtui nopeasti, liito loppui ennen kuin olin ehtinyt tajuta, että kiidin alaspäin vaijerin varassa. Seuraavan kerran kosken toisella puolella jalat maassa tuntuivat huterilta. 

Imatrankoski myös kuohuu joka päivä kesäisin. Valtava määrä vettä alkoi valua padon porttien avautuessa. Veden pauhu ja jylinä sekä kohinan yli kuuluva Nightwishin musiikki tuntuivat selkäytimessä. Huumaava ääni, veden voima ja koskettava näky olivat lähes käden ulottuvilla. 

Saimaan maisemista kotiin palatessa luontokin näytti voimaansa kovan ukkosen ja rankkasateen muodossa.

 Kilometrejä puuttui vielä 1000 kilometrin pyöräilytavoitteesta. Lähdin yrittämään kesälle toista pitkää matkaa, tällä kertaa 85 kilometriä. Aikatavoitetta ei nyt ollut, ainoa tavoite oli päästä perille. Aurinkoinen tyyni heinäkuun päivä ja maantie kutsui, pakkasin eväät reppuun ja lähdin matkaan. Heti alkumatkasta yllätti pyöräilyn helppous, matka taittui ilman ongelmia. Neljän tunnin ajon jälkeen määränpää oli muutamien kilometrien päässä, mitä lähemmäs se tuli, sitä innokkaammin jaksoi polkea. Ajomatkan jälkeen kävely tuntui oudolta, polviin sattui, tuntui perin kummalliselta. Matkan jälkeen olin ansainnut itseltäni kunnon tuuletukset! Mikä hurraa huutojen sinfonia sisällä jylisikään! Olo oli onnellinen. Uskomattoman nopea palautuminen ehkä kertoi hyvästä kunnosta ja samalla teki retkestä unenomaisen, seuraavana päivänä piti oikein ajatella, että – kyllä – eilen ajoin sen matkan.

Kesä alkoi pikkuhiljaa valmistautua syksyyn.

Minä Keräilijä. Osa 3.

Kilometritavoitteen asettaminen sai aikaan sellaisen vähän ehkä huvittavankin ilmiön, nimittäin välillä polkupyörä pakattiin telineeseen auton kyytiin ja kuljetettiin jopa toiselle puolelle Suomea, ettei vain yhtään hienoa pyöräilysäätä, maisemaa tai mahdollisuutta jää käyttämättä. Kilometri kilometriltä tavoitteen saavuttaminen tuli lähemmäksi ja välillä ehti kerätä uusia kokemuksia.

Kurikka 2011

Vuosi sitten kesällä olin katsomassa vesihiihtoa. Suksilla kovaa vauhtia narun päässä ja veden pinnalla kiitävä ihminen. Vauhdikasta ja samalla helponnäköistä tekemistä.

Olin viettämässä aurinkoista juhannusaattoa järvellä ja ehkä aurinko  sai minut kokeilemaan vedessä suksittelua. Minulle kylmää vettä vierastavalle jo ajatus sai ihon kananlihalle. Puin kokonaisen peittävän märkäpuvun ja siihen päälle vielä veneilyliivin. Henkisen valmistautumisen olin jo aloittanut. Tiesin puvun suojaavan kylmältä ja liivin estävän uppoamasta useiden metrien päässä olevaan järven pohjaan. Silti jännitti. Ennakkoluulottomuus ja avoimuus tekemiseen olivat tuolla hetkellä tarpeen. Tietämättömyys tulevasta oli jälkeenpäin ajatellen myös oikein hyvä.

Veteen meneminen ja siellä kelluminen jo saivat sydämen lyömään kahtasataa. Sukset olivat painavat ja käyttäytyivät juuri niin kuin itse halusivat välittämättä minusta. Pitkällisen uurastuksen jälkeen olin lähtöasemissa sukset jalassa ja narun päässä oleva kahva kädessä valmiina lähtöön. Paljon kiitoksia saa kärsivällinen ja taitava veneen kuljettaja. Ensimmäinen lähtö ei onnistunut, vesi näytti vastavoimansa ja irrotin käteni kapulasta ratkaisevalla hetkellä. Huilailin kellumalla vedessä ja taistelin itseni uudelleen lähtöasemiin. Toisella yrityksellä tiesin jo mitä odottaa ja onnistuin melkein. Hymyillen ja puuskuttaen kuin minkä tahansa ankaran urheilusuorituksen jälkeen nousin vedestä. Ehkä kuivaharjoittelen hieman lajin tekniikkaa ennen seuraavaa kertaa. En kuitenkaan tunne epäonnistuneeni, vaan iloitsen tuosta mahdollisuudesta ja uudesta kokemuksesta.

Oman kokemuksen jälkeen katson vesiurheilua uusin silmin. 

Ihan normaalia, vai mitä?

Lämpimin ajatuksin jatkan.