Minä Keräilijä. Osa 1.

Kuluneena kesänä minusta tuli keräilijä. Se oli tietoinen valinta.

Seinäjoki 2013

Keräsin kokemuksia ja näkemyksiä, mukaan mahtui ilon pisaroita ja onnen omenoita.  Osa näistä oli uusia, ensi kertaa koettuja, mutta mukana paljon myös tuttuja ennen koettuja. Aurinko lämmitti ja lempeät tuulet viilensivät. Keräsin virkeitä valoisia aamuja ja auringonlaskuja. Nautin monista kesäisistä maisemista, vihreydestä ja kesätaivaan sinisyydestä. Horisontteja katselin mielelläni. Valokuvasin lukuisia matkan varrella ohittamiani tienviittoja. Tässä muutamia päällimmäiseksi mieleen nousseita kesäasioita.

Ylitse muiden oli keväällä ja kesällä kuitenkin yksi keräilykohde - kaikkein eniten keräsin kilometrejä. Polkupyörällä. Otan saman tien askeleen taaksepäin, keräänhän minä kilometrejä ympäri vuoden, mutta niitä lyhyitä matkoja polkupyörällä ei tähän lasketa. Se on hyötyliikuntaa. Tämä kilometrien keräily oli ja on erilaista.

Huhtikuussa valoisuuden lisääntyessä ja luonnon alkaessa heräillä talviunesta alkoi kypsyä ajatus osallistua 75 kilometrin pyöräilytapahtumaan kesäkuun alussa. Siinä oli riittävän haastavalta tuntuva tavoite yhdelle kesälle. Hyvä pohjakunto minulla oli jo tuossa vaiheessa, mutta lisää pyöräilykilometrejä tuollainen urakka vaati alleen. Ajatus antoi sysäyksen ryhtyä toimeen ja seuraavaksi hankintalistalla oli polkupyörä, joka on hyvä ajaa ja siinä on riittävästi vaihteita keventämään matkan tekoa. Toki pyörän ulkonäölläkin oli merkitystä. Uusi mieleinen pyörä löytyi vaivattomasti ja alkuhuollon jälkeen se oli valmis lähtöön. Sykemittarin olin jo hankkinut aiemmin, se toimii edelleen itselle mahtavana tsempparina.

Utuinen Lappajärvi 2013

Toukokuu kului malttamattoman ja innokkaan harjoittelun parissa, lähes päivittäin mittariin kertyi vähintään 20 kilometriä. Pyöräilytapahtuman lähestyessä oli jo selvää, että onnistun siinä, suurin pelko oli, että sää ei suosi, sataa tai on kylmä. Kaikki meni kuitenkin nappiin, aurinko paistoi, matkanteko oli yllättävän helppoa ja kevyttä ja varovaisesti asetettu aikatavoitekin täyttyi. Usko omaan kuntoon piti.

Parasta oli se voittajafiilis ja itsensä voittaminen urakan päättyessä!

Sarja jatkuu. Pysythän kartalla. Kiitos.

Kukkulalla

2011

Anteeksi.

Kun en muuta keksi.

Seison mäen päällä.

Käsilläni.

Sinä hymyilet.

Tuulella

Läpituuleva 2010

Tuuli käy 
minun lävitseni. 
Miksi en tunne sitä? 
Olen kivi.

Olen Rakastanut Kuinka Sattuu !

Olin kuullut kappaleen aiemminkin, silloin se ei herättänyt. Aina ei vain kolahda. Tarvitaan tietty tunne ja mielentila sekä otolliset olosuhteet, jotka laukaisevat hyvän tunnelman ja ajattelun aiheesta liikkeelle. Nyt oli kesä ja loma, lisäksi uusien ensi kertaa koettujen kokemusten keräily pinnalla. Siis nyt kolahti, osui ja upposi – olen rakastanut kuinka sattuu.

Totesin itselleni mielessäni ja ääneenkin monta kertaa – olen rakastanut kuinka sattuu. Sitä jäin sitten miettimään, mitä se kohdallani tarkoittaa. Miten sen koen? Miltä se tuntuu? Mitä se on, jos rakastaa noin. Sen ei tarvitse tarkoittaa huomenna samaa kuin tänään, se voi vaihdella hetkittäin. Ajattelin vähän pidempää aikaa ja mietin, että olen rakastanut muutamia vuosia sitten paljon vähemmän kuin tänään rakastan. Kauan rakkaus oli lukittuna itseltäni, paketoituna, vaikka rakastettavia oli ympärillä vaikka miten monta ja paljon. Tänään on päiviä, jolloin melkein halkean rakkaudesta. Totta kai tulee hetkiä, jolloin rakkaus ei ole päällimmäinen tunne ja pinnalla. Kyllä. Voin sanoa olen rakastanut ja rakastan kuinka sattuu. Kaunista.

Miten sinä koet sen, että rakastat kuinka sattuu?

Olen rakastanut kuinka sattuu!

Kuinka sattuu – siis olenko rakastanut elämäni varrella siellä täällä? Kyllä olen ja rakastan edelleen. Talvella rakastuin yksinäiseen heinänkorteen hangella. Siinä se yksin heilui kylmässä. Tuulessa jäin rakkaudella katsomaan haavan lehtiä, jotka väsymättä liplattivat. Olen rakastanut kuinka sattuu.  Olenko rakastanut siis oikein vai jotenkin väärin? Jos en osannut sanoa, jos pesin, ruokin, puin, hoivasin ja huolsin, ja kaikki tuo tekemiseni olikin synonyymi rakkaudelle. Entä jos hän ei ymmärtänytkään hyvää tarkoitustani.

Tunsinko juuri nyt kipeää, tuskaa, rakastamisesta, sitäkö se sattuminen oli? Rakastinko monta kertaa? Rakastinko eri tavoilla? Tuntemalla erilaisia tunteita. Kaikki tunteet olivat oikeita, siihen hetkeen tarpeellisia ja tarkoitettuja. Oli lempeää rakkautta. Iloista nauramaan herättävää rakkautta. Suurta rakkautta. Veret seisauttavaa rakkautta. Viiltävää rakkautta. Voit jatkaa omaa listaasi vaikka miten pitkään.

Oliko joku tapa väärä? Mitä sitten, jos tunsinkin rakkautta yhtä aikaa sinua, lasta, työllä ansaittua maitopurkkia ja vaikka nurmikon neliapilaa kohtaan. Rakastaminen on vaikea laji, ei ole yhtä ainoaa tapaa rakastaa. Ei ole yhtä ainoaa kohdetta. Sanotaan, että rakkaus voi iskeä kuin salama tai leimahtaa kuin liekki. Salaman välähdys on nopea ja se on nopeasti ohikin. Rakastan itseäni. Se rakkaus on kypsynyt matkan varrella hitaasti, se ei ole aina ollut kovin vaaleanpunaista hempeää tai tummanpunaistakaan rakkautta.

Tunnistan elämän varrelta hetkiä, jolloin rakastin vähän, vähemmän ja sitten taas paljon ja vieläkin enemmän. Voinko valita olla rakastunut? Voinko päättää, milloin alan rakastaa? Entä voiko määritellä sen hetken, milloin lakkasin rakastamasta. Voi ja ei voi.

Asiassa - rakkaudessakin - on yhtä monta puolta kuin on meitä ihmisiä. Yhden hetki on toisen ikuisuus. Ja kaikki tavat ovat oikeita. Ei ole vääriä tapoja tuntea rakkautta. En halua määritellä rakastamisen tapaa tai määrää. On niin hyvä, että tuntuu! Jos ei tunnu, ei mitään tapahdu, en kasva, en huomaa, en kuule, en näe, en tunne, en voi ottaa askelta - en liikauttaa kättä, ajatusta. Kun tuntuu, tiedän, että elän.

Laulussa kerrotaan tarina rakastamisen sattumalle – sekin on yhtä oikein. Rakkaus on jotenkin niin täysinäistä, sana herättää ajatuksen jostakin poikkeuksellisesta. Ei sitä voi järkeistää, se saa olla.

Edelleen pohdinnan jälkeen viehätyn sanoista.

Olen rakastanut.

Olen rakastanut kuinka sattuu.

Olen rakastanut niin että sattuu.

Rakastan.

Kiitos. Lämpimin ajatuksin Marja