keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

#kuva

Jokaisessa kuvassa voi nähdä paljon, oivalsin sen taas kerran, kun selasin kuviani. Tutkiskelin niitä, ihmettelin miten kuvassa joku herätti ajatuksia ... miten tämäkin hahmo on näin kasvanut, muuttunut, hieno, hyvä idea, noinkin voi tosiaan kuvan tehdä. Näin kuvissa eri asioita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Viivaa, pehmeyttä, valoa ja varjoa. Niin mielenkiintoista ja opettavaista, uusia ideoita synnyttävää.


Kuinka hienosti päivä sujuukaan! Virkistävää todella.

Mitä tällaisesta tutkiskelusta ja ajattelusta on sitten hyötyä? Tarvitseeko ollakaan? Jos siitä on iloa itselle, jos se hymyn saa aikaan. Jos se auttaa oppimaan näkemistä, havainnoimista, suuresta pienen erottamista. Tai pienestä laajuuden näkemistä. Ja mitä kaikkea vielä muuta. Silloin se on jo paljon, ja kaikki omaa pääomaa. Sitä sinun omaasi.

Virkistymisiin tässä kuva sinulle <3

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ikijäärä

Jääräpää. Aina jääräpää. Kokonaan jääräpää. Periksiantamaton. Kuka? Minäkö?

Olenko kokonaan jääräpää, jos toimin jossain asiassa omaksi parhaakseni samalla loukkaamatta tai vahingoittamatta ketään toista? Olenko jääräpää, jos tahdon sallimalla toisen päättää omasta tahdostaan? Hmmm...

Jokainen voi olla jossain asiassa jääräpää. Mikä ero on jääräpäisyydellä ja omalla tahdolla? Miten jääräpäisyys on jotenkin negatiivista ja sen sijaan oma tahto, sitä pitää olla, ja se on jotenkin hyvää ja kunnioitettavaa. Ja saman asian ilmaisu on vain erilainen. Onko lapsi uhmaikäisenä jääräpää vai onko se normaalia oman tahdon testaamista ja kehittymistä? Hmmm...

Sydän edellä eteenpäin <3 on kesä ja aurinko

torstai 4. kesäkuuta 2015

TAAS

Välillä koetellaan! Opetetaan! Yhden päivän aikana kolisee pää ja järki. Unen myötä tulee hetken helpotus. Samana päivänä ärsyttävää rutinaa, ja myös ilon ja onnen hetkiä, jos vain otan niistä kiinni. Kyllä, harmi ja huoli menköön. Ilo saa jäädä.

Elämään eksyneiden sanoin:
On mahdotonta sanoa,
mikä on kenellekin sopivasti.
Se mikä toiselle on vähän,
voikin toiselle olla liikaa.
Jaksamme eri asioita ja eri määrän.
Voimat riippuvat niin monesta tekijästä.
Toiselle sama asia on alku,
toiselle viimeinen pisara,
jonka myötä malja läikkyi yli.
Näinkö vähästä, ajattelee joku.
Mutta mistä hän tietää,
miten paljon maljassa jo oli.