Selätä se! Anna mennä!
Tunteiden myrskyä. Tunteen kohinaa ja jyrinää. Sellaisen tunteen, joka lamaannuttaa kehon, saa hartiat lysähtämään, ajatuksen kiertämään kehää ja olon levottomaksi. Jos sanoisi jotain, ääni tärisisi ja kyyneleet pyrkisivät silmänurkkiin. Siksi ei sano mitään.
Tuollainen tunne, se ei laannu ihan hetkessä. Aikaa kuluu tovi ennen kuin pystyy ajattelemaan, että se on tunne, se on vain tunne. Se on VAIN tunne! Voin päästää siitä irti! Voin päättää itse, annanko turtumuksen olla. Voin päättää, jääkö se iholleni.
Ihan noin yksinkertaisesti tunteet eivät mene ohi, että siitä vain päättää luopua tunteesta. Tällä kertaa minulla asian ajatteluun kului vajaa neljä tuntia ja lisäksi vielä kuntosalilla pari tuntia. Kilpailin juoksumaton kanssa ja
soudin soutulaitteella, kiskoin painoja sydän läpättäen. Sen jälkeen oli päällimmäinen iholla kirvelevä tunnemyrsky selätetty. Latistettu asian kokoisiin mittasuhteisiin. Melkein nollattu.
Selättäminen ei tietenkään tarkoita, ettei asiaa enää olisi olemassa. Ettei sitä voisi ajatella tai ettei se enää tulisi lainkaan mieleen, missään vaiheessa. Ei ollenkaan näin. Mutta... sen ote on hellinnyt, sillä ei ole enää voimaa. Vastedes se saattaa tulla ohimennen mieleen ja häipyä samantien. Se on pois iholta, ei saa kananlihalle. Toki on tunteita, joiden työstäminen ja selättäminen kestää päiviä, joidenkin jopa vuosia. Tässä kävi tuoreeltaan näin tällä kertaa, olen yhtä arvokasta kokemusta rikkaampi.
Selätyksen onnistumisen elämys, se on se tunne, se hetki,
kun hyppää trampoliinilla ja on siellä ilmassa!
