tiistai 26. toukokuuta 2015

Tilantäyttäjät

Tavaroilla ja esineillä on taipumus kertyä ja täyttää tilaa. Joskus nopeasti tai pikkuhiljaa. Huoneisiin tai säilytystiloihin voi muodostua kohtia, mihin on helppo laskea tavara kädestään. Ja sitten jättää siihen. Kuin huomaamatta, pysyvästi, salaa kertymään. Tällaisissa kohdissa on se hyvä puoli, että sieltä voi ensimmäisenä etsiä kateissa olevaa tavaraa.

On myös ihmisiä, joilla on kyky täyttää tila. Hän tulee huoneeseen ja samassa huone on täynnä. Kuin ilmapallo täyttyisi vähän liian pieneen tilaan ja sysäisi kaiken muun sivuilleen. Henkisesti iso ihminen.

Vastaavasti toiset täyttävät tilan taukoamattomalla puheella. Eivät osaa tai uskalla olla hiljaa, vaan tila täyttyy jutuilla, tarinoilla, loputtomalla sanojen virralla. Eivät malta kuunnella, jopa eivät kuule muita.

Esineiden, ison ihmisen tai puheen täyttämä tila voi olla turvallinen paikka. Vastaavasti se on myös turvaton, jos siitä ei ole poispääsyä. Tila täyttyy ja se tuntuu, ei siihen ole yhtä ainoaa tapaa. Että havaitsee ja tietää, se on paljon.

Nih <3

perjantai 8. toukokuuta 2015

Miekka miekasta



Kiitollisena
tänään

Annoin sinulle
miekan
etkä minua lävistä

Kiitollisena
tänään

Annoin sinulle
aseen
etkä minua ammu

Kiitollisena
tänään

Voin jatkaa matkaa
Uskaltaa olla