Kirjavaa

Niin se nyt vain on. Ja kyllä, juuri niinhän se saa ollakin.

Mikä nautinto onkaan katsella rullaluistelijaa, joka kiitää tiellä. Vauhtia riittää vaikka muille jakaa. Toisella on sauvat lisäämässä vauhtia ja monet kiitävät ilman sauvoja. Tai katsella luistelua kirkkaalla ja kiiltävällä jäällä ohuiden terien päällä, sirklaus, kiepit ja piruetit. Sulavaa ja niin kaunista. Vauhti huimaa päätä, potku - liuku - potku - liuku. Mahtavaa! Mutta huimaa liikaa - sanon ei kiitos.

Hiihto, vuorohiihto, luisteluhiihto, hyvä latu alla, tasamaata ja mäkistä, kuinka sen luulisikaan olevan hienoa. Aurinko paistaa pienessä pakkasessa, hanki kimmeltää. Olen kokeillut ja todennut, tuo hurmaava näky riittää minulle. Mielelläni katson hiihtoa myös televisiosta. Vesihiihto, yksi ja ensimmäinen harjoittelukerta takana. Vielä hieman epäröin, ehkä se ei ole minun tekemistäni, mutta olen melko varma, että sille lajille annan vielä mahdollisuuden. Sen haastavuus jäi kiehtomaan.

Laskettelu, hienommin vai oikeammin, slalom, olen laittanut jäykät monot jalkaan ja kiinnittänyt ne yhtä jäykkiin suksiin. Ja taistellut itseni hissiin, jopa päässyt mäen päälle. Tullut painovoimalla alas ja todennut, kolme kertaa elämässäni riitti. Ei enää.

Kuinka monet kerrat halusin aloittaa juoksemisen, halusin oppia juoksemaan, hölkkäämään, käymään juoksulenkillä. Ajattelin, että se on niin helppoa, kotiovelta vain pinkaiset vauhtiin, juokset puoli tuntia, tunnin ja lenkki on siinä. Kuntoni kyllä riittää ja sitä on, mutta ei - juoksu ei kulje, kenties tekniikkaa ei ole. Nou nou nou.

Entäs sitten kävely, etanoiden hommaako, ei ollenkaan etanoiden, ei kilpikonnien - eikä minun. Oikein hyvää liikuntaa, ei tule helposti vammoja ja nostaa hien pintaan, kun tarpeeksi vauhdikkaasti kävelee ja heiluttaa käsiään. Voin kävellä hyvässä seurassa muuten vain huomaamatta jonkin matkan, lenkin, tai kauppaan, tai töihin, mutta että lähtisin kävelylle - joskus - mutta hyvin harvoin.

Nuo lajit eivät vain ole minun juttuni. Monia muitakin olen kokeillut, eivät vain kolahtaneet. Mitä sitten, annan itselleni luvan olla niin. Kaikkien ei toki tarvitse ollakaan jokaisen mielilajeja. Toista voi olla upeaa katsoa ja taas toista tehdä itse, eikä se himmennä minkään lajin hienoutta, saati sitten, että se himmentäisi minua jotenkin ihmisenä. On upeaa, että lajien kirjo on niin valtava, löytyy jokaiselle jotakin, tekemistä ja/tai katseltavaa ja seurattavaa. Ja sehän on myös tärkeää, jos seuraa jotain urheilulajia, että sen katsominen saa aikaan hyviä tunteita ja on mukavaa. Mutta voithan kokeilla, milloin haastoit itsesi liikunnan parissa viimeksi? Milloin kokeilit jotain uutta sinulle? Miltä se tuntui?

Olen kokeilemisen kautta löytänyt omat mielilajini tehdä. Niistä toisella kerralla lisää. Kohdataan silloin.