Mietiskelin facebookissa kiertävää arjen kuvahaastetta. Mikä mainio tapa tallentaa arkeaan itselle ja siinä samalla näyttää vain haluamansa osa muillekin. Julkaista yksi kuva omasta arjesta viitenä päivänä. Tai miksei useampia - eihän kukaan kiellä. Samalla tulee mietittyä omaa elämäänsä ja huomattua niitä hyviä asioita, pieniä ja suuria, mitä itsellä on. Eihän niitä muuten tule ajateltua arjen tiimellyksessä. Päivät ja viikot kuluvat totuttuun tapaan. Välillä on hyvä pysähtyä ja katsastaa, niin, on muuten aika hienosti tuokin asia.
Siis minäkin sain tuon arjen kuvahaasteen. Oikein innostuin siitä. Toki olisin voinut harmistua, että äh kauhea vaiva, en kyllä, en halua tai jotain muuta. Minulle kävi kuitenkin päinvastoin, aloin miettiä samantien, että tuosta ja tuosta voisin ottaa kuvan, tuokin olisi kiva. Alkoi tulla runsauden pulaa jo pelkästään ajatuksissa ja suunnitelmissa.
Aloitin pysähtymällä. Kaivoin askarteluvälineet esiin. Tein itselleni korvakorun, siitä tulee ensimmäinen kuva haasteeseen. Korvakorussa on kolme hopeaa kiiltävää helmeä ja pieni kruunu, jossa lukee PRINCESS. Hopeiset helmet kuvastakoon niitä loistavia ja ihania tyyppejä, jotka elämässäni ovat. Kruunu on minulle, se ilmentäköön minua olemalla kaunis prinsessakruunu, jo hieman kolhiintunut, eikä enää niin kovinkaan kiiltävä. Tuo himmeys siis kertoo jo eletystä elämästä. Samalla päätin ottaa tulevan toukokuun teemaksi prinsessamaisen olotilan ja nauttia siitä.
Auringonpaistetta sinulle <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti