Kipuilua

Kivun olemus... Pitkän ajan krooninen kipu kropassa - polvessa, selässä, niskassa, olkapäässä tai kyynärpäässä - se jäytää, jumittaa ja ärsyttää. Kyllä, se ärsyttää! Ja väsyttää!

Kuin ihmettä katselisi - aurinkoa - mennyttä kipua kannattelee.

Aluksi sitä elää toivossa, ajattelee ja kuvittelee, että se menee ohi. Heti ei edes huomaa, että kipu voi olla tullut jäädäkseen. Ottaa buranaa ja odottelee. Kivun tunne saattaa välillä helpottaa. Tai mennä pois. Mutta entä jos kipu palaa, jää olemaan, oikein asettuu taloksi. Siinä sitä ollaan. Aikansa siihen etsii helpotusta, yrittää päästä eroon hyvällä, kunnes luovuttaa, tottuu ja jotenkin turtuu elämään kivun kanssa. Odottelee, kuuntelee, tuttu kipu saattaa jopa siirtyä toiseen paikkaan. Joskus miettii, mistä se johtuu, mikä sen aiheuttaa, mutta ei osaa päästää irti.

Kunnes tulee se hetki, löytyy keino, joka poistaa ja parantaa kivun aiheuttajan! Ihmettelee, missä kipu on. Aluksi sitä ei edes ymmärrä, mikä tämä olotila on, kun ei tunnu miltään. EI TUNNU MILTÄÄN?!? Onko se nyt hyvä vai paha asia? Niin hassulta kuin tuntuukin, se on oikein hyvä asia, ettei tunnu miltään. Aluksi menee päiviä, kun sitä vähän väliä tunnustelee, että tuntuuko kipu tutussa kohdassa vai onko se siirtynyt johonkin toiseen paikkaan. Välillä on pettynyt, että nyt se taas tuntuukin. Nyt ei tunnukaan. Voi, se tuli takaisin, mutta ei - nyt se on erilainen, kenties lievempi. Yhtäkkiä on kulunut viikko, eikä ole huomannut tunnustella tuntuuko jossain ja tekee havainnon - ei ole tuntunut kipua, ei ole tuntunut miltään. Sitten vielä odottaa ehkä pessimistisenä vähän aikaa, josko taas alkaisi tuntua.

Mahtavaa! Silloin mielessä on iso ilo kivuttomasta olotilasta. Hetken päästä ei enää muista tarkkailla sitä kipeänä ollutta kohtaa. Kun vielä kuluu aikaa, voi sanoa, että kyllä oli kauan kipeä, mutta ajantaju kivun kestosta ja tunne ovat jo hävinneet. On tullut aika luopua kivusta, antaa sen mennä. Kuinka armollista.

Ystävänpäivän jälkeen

Ystävänpäivän jälkeen on elämää. Samat ihmiset, joille lähetin ystävänpäivätervehdyksen <3 ovat yhä elämässäni. Mikään ei estä minua lähettämästä tekstiviestiä, Facebook-viestiä tai päivitystä, WhatsApp-viestiä, korttia tai kirjettä heille vaikka joka päivä. Sydämellistä. Vaikka tänään ilahduttaakseni. Huomenna lähettääkseni terveiset. Ylihuomenna muistuttaakseni, että muistan ja ajattelen. Tai kertoakseni, että täällä olen, jos vaikka minusta ei ole kuulunutkaan vähään aikaan. Oma valinta jälleen kerran. Pieni teko ja suuri ilo. <3 jokaiselle. Nih...

M u k a v u u s a l u e e l l a

Mitä se on? Olen Mukavuusalueella. Missä? Jossain, missä olen hyvin, mikään tai kukaan ei vaivaa minua. Minun ei tarvitse ponnistella eikä yrittää mitään. Osaan. Olen parhaimmillani. Suojelen itseäni ulkopuolelta tulevilta häiriöiltä. En ota vastaan. Enkä anna. En myöskään saa. Kuvittelen olevani turvassa. Vai onko se niin? Jospa estän muita näkemästä itseäni, sisintäni, minua. Silloin en peilaa enkä ole peili. En voi oppia, kasvaa.

Miten mukavuusalueelle mennään? Kai sinne ajaudutaan. Kuitenkin on tapana sanoa, että pitää tulla pois mukavuusalueelta. Miksi? Jos siellä on hyvä olla. Jos siellä on oikeasti turvassa. Alueelta voi tulla pois, jos aikoo siirtyä jollekin toiselle mukavalle alueelle. Mutta en voi ajatella, että kukaan voi sanoa toiselle, että tule pois mukavuusalueeltasi. Voiko tosiaan sanoa, että se olisi sinulle nyt hyväksi. Ei voi tietää, kun toisen mukavuusalue ei ole toiselle milloinkaan sama.


Jatketaan hyvin olemista ... peilinä ja peilattavana.