Pidän sanoista. Pidän numeroista. Pidän rytmistä. Ja pidän järjestyksestä. Listoissa on nämä kaikki, pidän siis listoista. Luen niitä mielelläni, nämä 15 asiaa, 10 hetkeä, 20 tapaa, 7 ajatusta, 3 vinkkiä, TOP 5, ja lukemattomia muita - otsikko on jo laadittu koukuttavaksi. Otan listoista omakseni ensilukemalla kolahtavat ajatukset. Niiden toteuttamista en aina välttämättä heti edes ajattele, eikä se sormia napsauttamalla tapahdukaan, mutta ajatus jää kytemään ja se monesti riittääkin. Jotkut listat tuntuvat niin tärkeiltä, että ne päätyvät sellaisenaan muistiinpanoksi.
Vinkki sinulle, joka pidät myös listoista, tee oma lista, johon kokoat lukemistasi juuri sinulle sillä hetkellä parhaimmat ajatukset, kohdat, tavat, opit tai keinot. Omaa listaa voit muokata mielesi mukaan, lisätä kohtia, järjestää uudelleen - nostaa ykköseksi kullakin hetkellä sinulle tärkeimmän kohdan ja myös poistaa jo sisäistetyt ajatukset tai toteutetut tekemiset. Voit kirjoittaa listaasi uusia kohtia esimerkiksi erillisille paperilapuille, silloin lisääminen, uudelleen järjestely ja poistaminen on helppoa. Käytä mielikuvitusta miten ja missä säilytät listaasi tai listojasi, muovitaskussa, kalenterin välissä, magneeteilla jääkaapin ovessa, teipillä vaatekaapin oven sisäpuolella, rasiassa. Aina voit kirjoittaa itse oman listan sinulle tärkeistä asioista sen sijaan, että poimit kohtia valmiista listoista.
Listarikasta vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti