Vuosia sitten ihmettelin joskus ääneen, miten ollaan terveesti itsekäs. Muistijälkiä ei ole, oliko minulla tuolloin ajatusta, voiko sitä jotenkin opetella tai millaiseksi silloin tullaan, miten muututaan. Luulen vain ajatelleeni, että tuollainen ominaisuus aikaa myöten jotenkin voisi osua, tarttua tai asettua minuun, jos ei sitä jo ole. Ehkä jotkut saavat sen syntymälahjana.
Mitä terve itsekkyys on, onko se joku hieno klisee vai aika ajoin pinnalla oleva muotijuttu. Etsivä löytää sille määritelmiä. Jokaiselle se on eri tavalla riittävää ja tervettä. Olen pohtinut aihetta itsekseni ja oppinut paljon kohtaamiltani viisailta opettajilta. Osa opittua on vielä hautumassa, osa on sisäistetty, ymmärretty, oivallettu ja paljon on unohtunut. Ehkä odottamaan oikeaa hetkeään. Myös - ehkä tasapainon vuoksi - oppiakseni, olen ollut rähmälläni. Kyyneliäkin olen vuodattanut. Olen taipunut ja taittunut, mutta en katkennut. Mahtavaa - olen siis tuntenut! Onko minuun sitten tarttunut ajan myötä tervettä itsekkyyttä? On. Aika on tehnyt tehtävänsä.
Lainaan mielestäni tähän sopivan palasen itävaltalaista kirjailijaa Josef Kirscheriä:
Minä uskontunnustus
- Minä olen minä eikä kukaan muu
- Päämääräni on olla elämäni jokaisena päivänä niin vapaa ja onnellinen kuin omin voimin pystyn olemaan
- Kaikki, mitä tarvitsen elämääni varten, on minussa itsessäni
- Olen sellainen kuin olen, mikään minussa ei ole hyvää tai huonoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti