Oman koon mittari: Kuinka pieneksi minun täytyy
mitätöidä toinen, jotta näkyisin itse? Tuon viisauden luettuani olin mykistynyt, harmistunut, pöyristynyt, ja ehkä kuitenkin eniten - surullinen. Mahdoton ajatus minulle! Minä, mittaisin omaa kokoani mitätöimällä jonkun toisen ihmisen, olisin muka silloin näkyvämpi, isompi. Ei, pois se minusta. Ja toivottavasti pois myös sinusta.
Tiedän, että tuollaista tapahtuu - tahtomattaan ja myös tahallaan. Tuo tahallaan on se erityisen surullinen juttu. Halutaan olla suurempia kuin toinen, näkyä paremmin kuin vieruskaveri, omistaa isompi televisio kuin naapurilla. Kyynärpäätaktiikkaa fyysisesti ja henkisesti. Tulee melkein haava, kun ajattelenkin.
Lapsi ajattelee, kun kasvan saan isomman polkupyörän, pidemmät sukset tai muuta kooltaan suurempaa. Hän mittaa itseään pituuden, kengän numeron mukaan. Kirjoittaessa minulla on terävä kynä, muuten työ on turhauttavaa. Pyöräni on hyvin huollettu, muuten pyöräily tihkaisee ja into harrastaa laantuu.
Lapsen ajattelumallin lailla. Minä riitän ja toinen riittää sellaisena kuin olemme. Hyväksyn ja minut hyväksytään. Ilman kilpailua, ilman ponnistelua. Sellaisenaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti