Minä Keräilijä. Osa 4.

Kesälomamatkalla pyöräilin pitkin Saimaan rantoja, erilainen maasto ja maisemat kotiseutuun verrattuna. Imatralla on upea koski keskellä kaupunkia ja kosken yli voi laskea valjaissa vaijeria pitkin. Mielenkiintoista. Sitä ei millään voinut kiertää eikä ohittaa. Sitä piti kokeilla. Sain valjaat päälle, kypärän päähän, kiipesin lähtötorniin ja sitten menoksi vaijerin varassa ilmasta katsoen valtavien teräväreunaisten kivilohkareiden yli. En pysty sanomaan kuinka kauan lento kesti. Jännitti ja pelotti, lennon aikaista olotilaa tai tunnetta ei voi selittää. Upeaa se oli ja huikaisevaa. Lähdön jälkeen kaikki tapahtui nopeasti, liito loppui ennen kuin olin ehtinyt tajuta, että kiidin alaspäin vaijerin varassa. Seuraavan kerran kosken toisella puolella jalat maassa tuntuivat huterilta. 

Imatrankoski myös kuohuu joka päivä kesäisin. Valtava määrä vettä alkoi valua padon porttien avautuessa. Veden pauhu ja jylinä sekä kohinan yli kuuluva Nightwishin musiikki tuntuivat selkäytimessä. Huumaava ääni, veden voima ja koskettava näky olivat lähes käden ulottuvilla. 

Saimaan maisemista kotiin palatessa luontokin näytti voimaansa kovan ukkosen ja rankkasateen muodossa.

 Kilometrejä puuttui vielä 1000 kilometrin pyöräilytavoitteesta. Lähdin yrittämään kesälle toista pitkää matkaa, tällä kertaa 85 kilometriä. Aikatavoitetta ei nyt ollut, ainoa tavoite oli päästä perille. Aurinkoinen tyyni heinäkuun päivä ja maantie kutsui, pakkasin eväät reppuun ja lähdin matkaan. Heti alkumatkasta yllätti pyöräilyn helppous, matka taittui ilman ongelmia. Neljän tunnin ajon jälkeen määränpää oli muutamien kilometrien päässä, mitä lähemmäs se tuli, sitä innokkaammin jaksoi polkea. Ajomatkan jälkeen kävely tuntui oudolta, polviin sattui, tuntui perin kummalliselta. Matkan jälkeen olin ansainnut itseltäni kunnon tuuletukset! Mikä hurraa huutojen sinfonia sisällä jylisikään! Olo oli onnellinen. Uskomattoman nopea palautuminen ehkä kertoi hyvästä kunnosta ja samalla teki retkestä unenomaisen, seuraavana päivänä piti oikein ajatella, että – kyllä – eilen ajoin sen matkan.

Kesä alkoi pikkuhiljaa valmistautua syksyyn.