The Horizon

Onko horisontti horisontti? Onko niitä monta? Vai onko se The Only One - The Horizon?

Pala horisonttia

Kiintoisa asia pälkähti ajateltavaksi, kun olin pyörälenkillä kameran kanssa ja yritin vauhdissa nappailla kuvia peltoaukean laidalla taivaan ja metsän rajalta.
Ei ollut juolahtanut aikaisemmin mieleen, onko horisontilla monikkoa, vai onko se yksi ja erityinen, ainutkertainen tai mikä se oikeastaan virallisesti on. Siihen asti horisontti oli yksinkertaisesti horisontti.
Siinä mietin polkiessa, että onko horisontti horisontti täällä lakeuksilla pellon laidalla ja onko se samalla tavalla horisontti, vaikka meren rannalla katsellessa ulapalle.

Taivas vasten lunta, utuisuutta

Olihan minun sitten pikaisesti etsittävä virallinen selitys horisontille. Ja virallisesti horisontti on yhtä kuin taivaanranta, se viiva, rajapinta, joka katsottaessa jakaa maan ja taivaan. Se viiva voi olla veden tai maan pinta, näin sen ymmärsin. Horisonttia voivat estää näkemästä metsä, talot tai vaikka vuoret, silloin niin sanottu näkyvä horisontti on suurelta osin piilossa. Vaakasuora on horisontaalinen. Virallinen selitys ja matemaattinen laskentakaava saavat minun puolestani olla.
Päätän, että minulle käy jokainen horisontti, joka on katsojan silmissä - minun silmissäni. Minun horisonttini on läheltä katsoen jotenkin etäällä. Se ei välttämättä aina ole ihan vaakasuorassa. Eikä se ole aina suora viiva. Se voi olla hieman utuinenkin.

Meren vaahtopäät kohtaavat hailakan taivaan

Minulle se voi olla myös metsän rosoinen profiili taivasta vasten, puiden latvat piikkeinä tai tuulessa heilutellen. Tai siellä voi olla kaupungin siluetti ja talojen ääriviivoja, saattaa olla joku torni, nosturikin siellä täällä, lipputanko lippu liehuen. Horisontti on aina ainutlaatuinen. Kahta samanlaista ei voi olla. Taivaalla ei voi olla koskaan kahta samanmuotoista pilveä, taivaan sinisyydessä on aina eri sävyjä.

Horisontissa kiehtovaa ja rauhoittavaa on sen rajattomuus ja päämäärättömyys. Se on maiseman kahtia jakava viiva, kuva on silti jotenkin ääretön ja valtavan suuri. Sitä jaksaa katsoa - suorastaan tuijottaa - kauan. Tuo päättymätön raja saattaa tarkentua ja siitä voi erottaa yksityiskohtia. Samassa kohdassa horisonttia voi erottaa uudelleen katsoessa joka kerta uusia yksityiskohtia, välillä se voi etääntyä ja sitten taas tulla lähemmäksi. Mielenkiintoista ja kaunista.