Näytetään tekstit, joissa on tunniste #hetki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #hetki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. syyskuuta 2017

Valokuva ja elämä




Elämä tallustelee jatkuvasti meitä vastaan ja sanoo: "Tulehan sisään, eläminen on hienoa!" Entä mitä me teemme? Peräännymme pari askelta ja otamme siitä valokuvan.
Russell Baker

Totta. Mutta ei jokainen, ei aina, eikä koko ajan. Valokuvaaminen on elämää ja elämistä. Innostuin toden teolla kuvaamisesta viitisen vuotta sitten ja se on auttanut minua havainnoimaan elämää entistä paremmin, näkemään ja on osa elämääni. Kuva kertoo asioita, havainnoi elämää, puhuu ja puhuttelee hetkestä. Se uutisoi ja tallentaa, muistaa. Se on ajan kuvaa. Kuva välittää ja kuvalla on väliä.

Elämiseni on yhtä hienoa, vaikka pysähdyn, peräännyn pari askelta ja otan sen valokuvan tai jopa kaksi.

Entä sinä?

tiistai 22. elokuuta 2017

Maailman paras näyttelijä





 
Maailman paras näyttelijä
näyttelee itseään
ja näytellessään itseään,
se näyttelee näyttelijää.
 
Se sai roolin oman elämänsä
suureen näytelmään
ja näyttelee sen läpi
niin kuin kaikki roolit
näytellään.
 
Se on enemmän
kuin joka toinen,
se on melkein jokainen,
sen näkee aina vieressään,
eikä koskaan itsestään...
 
 
Hannu Nurmio
 
 
 
 

 

tiistai 15. elokuuta 2017

Huono päivä





Mitä ovat huonot päivät? Entä hyvät? Kenellä niitä on?

Onko päivä oikeasti huono vai onko päivä vain päivä ja oma asenne tai tunne se, joka saa huonouden aikaan? Mietittävää tälle päivälle.

Huonoksi päiväksi voidaan ajatella epäonninen päivä, jolloin kaikki tuntuu menevän pieleen. Nukut pommiin, unohdat tärkeitä asioita, kahvinkeitin jää päälle, mitä tahansa elämän peittävää harmittavaa asiaa, joka heijastuu koko päivään. Joskus useaan päivään, tai kokonaiseen viikkoon. Eikä aina riitä viikkokaan.

Se kaikki on kuitenkin sallittua, se on vain elämää.

Elämässä kaikki on mahdollista, välillä jopa mahdotonkin.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Harmaa katto



Elokuu.
Vettä riepoo vaakasuoraan.
Taivaalla tumman harmaa tasainen katto.
Jo toinen päivä.
Surenko mennyttä valoa ja lämpöä?
Kaipaanko ihanaa sinisenä hohtavaa taivasta?
Odotanko kesää, johon on vielä vuosi?
En, en ja en.
Nappaan kirkkaan ajatuksen ja ilon pilkahduksen sähkövalosta.
Elämä on. Valintoja.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Luovia


Oli suuret odotukset
Tulossa on konsertti
Oikea spektaakkeli
Hieno valoshow

Muutama tunti
Ja kokemus on ohi
Mykistynyt olo
Kiitollisuus
Hetkiä voi elää

Musiikkina
Kuvina

Voi ihailla isoa
Kunnianhimoa
Lahjakkuutta
Työn määrää

Löytää itsensä
Kenties

torstai 12. toukokuuta 2016

Sääntö nro 1. Lakkaa siirtämästä onnellisuuttasi tulevaisuuteen

Onnellisuus on matka, ei määränpää. Jos et osaa olla onnellinen nyt-hetkessä, juuri tässä ajassa ja paikassa, on melko todennäköistä, ettet koskaan osaa olla onnellinen. 

Muista, että Onnellisuuteen ei ole tietä. Onnellisuus itsessään on tie. Joten vaali jokaista hetkeä. Ja vaali sitä enemmän, jos jaoit sen jonkun toisen kanssa. Muista, että aika ei odota ketään. Joten lakkaa odottamasta sitä, että lopetat koulun, että palaat kouluun, että pudotat 5 kiloa painoasi, että saat 5 kiloa lisää painoa, että saat lapsia, että lapsesi lähtevät kotoa, että aloitat työt, että pääset eläkkeelle, että menet naimisiin, että eroat, että on perjantai, että on lauantaiaamu, että saat uuden auton tai kodin, että autosi tai kotisi on maksettu, että tulee kevät, että tulee kesä, että tulee syksy, että tulee talvi, että on ensimmäinen tai 15. päivä, että kuulet oman laulusi, että olet saanut juoman, että lopetat juomisen, että kuolet, että synnyt uudelleen… Päätä, että ei ole parempaa aikaa olla onnellinen kuin juuri nyt. Tuntematon

Kaikki yllä oleva on samalla totta ja niin lukemattomia kertoja kirjoitettua tekstiä, ettei enempää voisi olla. Mutta uskon siihen silti, olen tämän erään listan ensimmäisen kohdan sisäistänyt jo vuosia sitten. Tosin ei se sisäistäminen itsekseen osunut minuun, vaan se vaati ajattelemista, tekemistä ja työtä. Sanonta ONNELLISEKSI ei voi tulla, onnellinen voi vain olla on ollut yksi mottoni ja melkein mantrani pitkän aikaa. Onnellisena oleminen ei minulle ole mikään maailman suurin asia, eikä sellainen, että sitä kovin mainostelen, silti olen onnellinen joka päivä, monta kertaa, lukemattomista minulle isoista ja pienistä asioista, useimmiten onnellisuutta tuntuu olevan 24/7. Se on valintani. Miten sinä valitset?

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Juhlakuukausi

Kehyksessä on avointa tilaa, aina on, antaa menneen mennä ja kaiken tulevan tulla ajallaan, arkistoida hetken askelmerkit.


Eletään jo kuluvan vuoden toukokuuta. Oho! Talvi meni ja kevät on jo pitkällä, ollaan kesän kynnyksellä. Tulossa on tapahtumarikas kuukausi. Olen pohtinut, että nyt jo pitäisi saada edes ajatuksissa tulevat viikot järjestykseen,  mieluummin jos jotain konkreettistakin.
Miksikö toukokuu ajatteluttaa? Siksi, että kaikkea oman luksusarjen rinnalla on niin paljon. Miten minä mahdun sekaan? Miten ehdin? Miten riitän? Maltanko jotain jättää väliin? Miten matkat, äitienpäivä, syntymäpäivät, rippijuhla, tanssiaiset, valmistujaiset sujuvat? Missä on hengähdystauko arjen ja juhlan välillä?
Varmasti kuukauden päästä ihmettelen, mihin viikot menivät. Ja totean, että päivä kerrallaan. Samalla tiedän, että tulen tapaamaan hurmaavia ihmisiä, vietän heidän kanssaan aikaa, ja se on niin upea alku kesälle.

Kaikki tämän toukokuun askelmerkit antavat hyvän syyn tähytä tulevaisuuteen. Muistiin jää monta merkintää tähän kohtaan, voi muistella aikoja taaksepäin ja hymyillen antaa olla, voi kävellä huomiseen. Sinulle sydän ja ajatus <3. Nauti auringosta!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Listan nro 6.

Lakkaa odottamasta, että elämäsi alkaa

Tätä päivää on hetkessä eläminen, tosin aina ei ehdi olla läsnä hetkessä, ei jaksa tai ei viitsi, helppo on ajatella, että minä olen sitten huomenna tai viimeistään ylihuomenna tai no joskus ainakin. Ja sekin on ihan sallittua, aina ei voi eikä tarvitse.
Kiitos muistutuksesta, näin jatkuu listan kohta 6.

Tämä hetki on sinun elämäsi. Jos tuhlaat tämän hetken siihen, että odotat elämäsi alkavan, hukkaat lopulta koko elämäsi odottamiseen. Sinulta jää huomaamatta, että samalla, kun odotit elämäsi alkavan, elämäsi virtasi koko ajan eteenpäin.

"Odottaminen on mielentila. Periaatteessa se tarkoittaa sitä, että haluat tulevaisuuden, etkä nykyhetkeä. Et halua sitä, mitä sinulla on, ja haluat sitä, mitä sinulla ei ole. Jokainen odottamisen tapa luo alitajuisesti sisäistä konfliktia nykyhetkesi, jossa et halua olla, ja toiveidesi tulevaisuuden välillä. Tämä vähentää elämänlaatuasi, sillä menetät nykyhetken." Läsnäolon voima

Poimin tämän listalta, johon oli koottu asioita, joita meidän ei pitäisi tehdä itsellemme. En usko, että valitsin tämän ihan sattumalta, jokin siinä tuntui valintahetkellä tärkeältä. Voisin laittaa huutomerkin usean lauseen perään muistuttamaan, että näin se todella on. Silti muistan, että elämä on nyt, ilman ponnistelua, ilman jatkuvaa tiedostamista läsnäolosta, sallien sen, että hetkiä virtaa ohitseni huomaamatta. Se ei ole vaarallista. Elämä on silti hyvää, minun elämääni.
Ollaan hyvin <3


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Ajattelemisen aihetta

Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ihmisillä, jotka saavat sinut nauramaan, jotka auttavat sinua, kun sitä eniten tarvitset. Ihmisillä, jotka aidosti välittävät. He ovat arvokkaita ja ansaitsevat jäädä elämääsi. Muut ovat vain läpikulkumatkalla.

Karl Marx

Viisaita ohjeita, jotka herättivät minut ajattelemaan asiaa käänteisesti:
Olenko minä rakkailleni yksi niistä, joka saa heidät tuntemaan itsensä onnelliseksi?
Saanko minä heidät nauramaan?
Autanko, kun he sitä eniten tarvitsevat?
Tuntevatko he oikeasti sen, että välitän aidosti?
Olenko heille se arvokas ja ansaitsen jäädä heidän elämäänsä?
Vai - olenko vain läpikulkumatkalla?

Isoja kysymyksiä pohdittavaksi.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Se tunne kun




Se tunne kun
... kysymys on vaikea
... vastaus on hukassa
... kengässä on kivi
... vesi kiehuu kuiviin
... vessapaperi on loppu
... pyöränkummi on puhki
tai muuten vaan
... aurinko ei just paista

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kultaisen hetken oivallus

Posket punottaa! On se hieno hetki! Kultainen hetki! OIVALLUS! 
Se kääntyy voiman, ilon, rikkauden, hymyn ja kannustuksen tuojaksi, mahtavaksi kokemukseksi, onnen tunteeksi ja hyväksi asiaksi, jos siten asennoidun. Toki, jos juuri sillä hetkellä olen rähmälläni, polvet ruhjeilla, on ehkä ihan pakko kyseenalaistaa, enkä silloin tuota hetkeä välttämättä tunnista, mutta hetken päästä. Hetken päästä!

Elämällä ei ole mitään muuta määräysvaltaa
kuin että vastaan-otamme elämän kyselemättä, jospa vain sen ymmärtäisimme. Kaikki miltä suljemme silmämme, mitä pakenemme, minkä kiellämme, mustaamme tai mitä halveksimme, 
on viime kädessä meidän tappioksemme. Se mikä näyttää inhottavalta, tuskalliselta, 
pahalta, siitä voi koitua kauneuden, ilon ja voiman lähde, kunhan otamme sen vastaan avoimin mielin. Jokainen hetki on kultainen sille, jolla on näkemystä tunnistaa se sellaiseksi.
 

Henry Miller

torstai 25. helmikuuta 2016

Hyvä tekosyy

Hyvälle tekosyylle on aina käyttöä. On kiire. Jotain muuta. Sataa. Paistaa. Pakkanen. Helle. Lapset. Harrastukset. Lemmikkieläin. Menoa. Usein syy siirretään pois itsestä, ulkopuolelle. Tai keksii itselle muita tekosyitä, saa syyn olla tekemättä.
Perjantai ei ole tekosyiden päivä! On viikonlopun alku, voin ihan rehellisestä syystä asettua viikonlopun ja vapaan viettoon, kun se hetki tulee. Ihastella pihan korkeita valkoisia lumikinoksia, voin jättää lumityöt tekemättä, jos haluan. Voin istua rennosti sohvalla ja katsoa televisiota pohtimatta sen kummempia asioita. Voin ottaa kynät ja värit ja taiteilla, jos käsi alkaa hamuilla siihen suuntaan. On hyvä ja hyväksyttävä syy ihan vain olla, valita onnellisuus ja levollisuus ja sitten ryhtyä siihen!
Onhan se? Kyllä, tänään annan sen luvan itselleni! Ja sanon kiitos!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ja kaikki ne listat ...

Vaatii vahvuutta olla vastustamatta oppia uutta. Se on mahdoton tehtävä, vaikkapa näinä lukemattomien listojen aikana. Listat kutsuvat lukemaan houkuttelevilla otsikoilla, ja taas tästäkin listasta jää kiinnostava, ajankohtainen tai niin tarpeelliselta tuntuva kohta mieleen... tai jos asia ei kosketa, lista jää lukematta, kunnes vastaan tulee seuraava.

Pidän sanoista. Pidän numeroista. Pidän rytmistä. Ja pidän järjestyksestä. Listoissa on nämä kaikki, pidän siis listoista. Luen niitä mielelläni, nämä 15 asiaa, 10 hetkeä, 20 tapaa, 7 ajatusta, 3 vinkkiä, TOP 5, ja lukemattomia muita - otsikko on jo laadittu koukuttavaksi. Otan listoista omakseni ensilukemalla kolahtavat ajatukset. Niiden toteuttamista en aina välttämättä heti edes ajattele, eikä se sormia napsauttamalla tapahdukaan, mutta ajatus jää kytemään ja se monesti riittääkin. Jotkut listat tuntuvat niin tärkeiltä, että ne päätyvät sellaisenaan muistiinpanoksi.

Vinkki sinulle, joka pidät myös listoista, tee oma lista, johon kokoat lukemistasi juuri sinulle sillä hetkellä parhaimmat ajatukset, kohdat, tavat, opit tai keinot. Omaa listaa voit muokata mielesi mukaan, lisätä kohtia, järjestää uudelleen - nostaa ykköseksi kullakin hetkellä sinulle tärkeimmän kohdan ja myös poistaa jo sisäistetyt ajatukset tai toteutetut tekemiset. Voit kirjoittaa listaasi uusia kohtia esimerkiksi erillisille paperilapuille, silloin lisääminen, uudelleen järjestely ja poistaminen on helppoa. Käytä mielikuvitusta miten ja missä säilytät listaasi tai listojasi, muovitaskussa, kalenterin välissä, magneeteilla jääkaapin ovessa, teipillä vaatekaapin oven sisäpuolella, rasiassa. Aina voit kirjoittaa itse oman listan sinulle tärkeistä asioista sen sijaan, että poimit kohtia valmiista listoista.

Listarikasta vuotta!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

lauantai 17. lokakuuta 2015

Y L L Ä T Y S


Oih ja voih se kutkuttava tunne, kun järjestät rakkaille yllätyksen ja olet melko varma, että se on mieluinen. Oikeastaan tiedät, että se on.
Ainakin sydämessäsi toivot!

Ja ne päivät tai hetket, kun elät kihelmöivän jännityksen vallassa suu supussa, kun et millään haluaisi olla paljastamatta.

Mutta kun maltat ja sitten näet sen ilon ja kiitoksen hiipii omaan sydämeesi lämpö ja kiitollisuus.

Ne ovat niitä elämän tähtihetkiä!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Joki ei jäädy koskaan.

Joki peilaa. Näyttää liikkumattomalta, mutta silti ... koko ajan virtaa. Laulu - hyvän olon mantra minulle - alkaa soida mielessä joka kerta joen rantaa pitkin kulkevalla tiellä - joki ei jäädy koskaan...  Se on se. Veden hetki. Ja se tyyneys mutta liike. Elämän jatkumo. Aina.


Joki ei jäädy koskaan, kuin uutisen kerrot sen. Joki ei jäädy koskaan, ihan niin kuin mä tietäis en. Sinä väittää päätit niin. Joki ei jäädy koskaan, vaikka kerran jo sovittiin. Mut kun on aina saatava viimeinen sana, vaik se ei johtaisi mihinkään. Viimeinen sana, eihän se pääse jäätymään. Ois oltava oikeessa, vaik se ei johtaisi mihinkään. Ois saatava sana, vaikka viestinä kännykkään.

Ei jäädy, ei koskaan, väittää päätit niin. Ei jäädy, vaikka kerran jo sovittiin. ... Joki ei jäädy koskaan, katu kaikua kuljettaa. Minä huutelen ikkunas alla, olen viimeinen vuorostaan...

Ei jäädy, ei koskaan, sinä väittää päätit niin. Ei jäädy, ei koskaan, vaikka kerran jo sovittiin. Mut kun on aina saatava viimeinen sana, vaik se ei johtaisi mihinkään. Viimeinen sana, vaikka viestinä kännykkään. Viimeinen sana.

 Joki ei jäädy koskaan    #Pauli Hanhiniemi

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän jälkeen


Ystävänpäivän jälkeen on elämää. Samat ihmiset, joille lähetin ystävänpäivätervehdyksen <3 ovat yhä elämässäni. Mikään ei estä minua lähettämästä tekstiviestiä, Facebook-viestiä tai päivitystä, WhatsApp-viestiä, korttia tai kirjettä heille vaikka joka päivä. Sydämellistä. Vaikka tänään ilahduttaakseni. Huomenna lähettääkseni terveiset. Ylihuomenna muistuttaakseni, että muistan ja ajattelen. Tai kertoakseni, että täällä olen, jos vaikka minusta ei ole kuulunutkaan vähään aikaan. Oma valinta jälleen kerran. Pieni teko ja suuri ilo. <3 jokaiselle. Nih...

maanantai 2. helmikuuta 2015

M u k a v u u s a l u e e l l a

Mitä se on? Olen Mukavuusalueella. Missä? Jossain, missä olen hyvin, mikään tai kukaan ei vaivaa minua. Minun ei tarvitse ponnistella eikä yrittää mitään. Osaan. Olen parhaimmillani. Suojelen itseäni ulkopuolelta tulevilta häiriöiltä. En ota vastaan. Enkä anna. En myöskään saa. Kuvittelen olevani turvassa. Vai onko se niin? Jospa estän muita näkemästä itseäni, sisintäni, minua. Silloin en peilaa enkä ole peili. En voi oppia, kasvaa.

Miten mukavuusalueelle mennään? Kai sinne ajaudutaan. Kuitenkin on tapana sanoa, että pitää tulla pois mukavuusalueelta. Miksi? Jos siellä on hyvä olla. Jos siellä on oikeasti turvassa. Alueelta voi tulla pois, jos aikoo siirtyä jollekin toiselle mukavalle alueelle. Mutta en voi ajatella, että kukaan voi sanoa toiselle, että tule pois mukavuusalueeltasi. Voiko tosiaan sanoa, että se olisi sinulle nyt hyväksi. Ei voi tietää, kun toisen mukavuusalue ei ole toiselle milloinkaan sama.


Jatketaan hyvin olemista ... peilinä ja peilattavana.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Selätä se!

Selätä se! Anna mennä!

Tunteiden myrskyä. Tunteen kohinaa ja jyrinää. Sellaisen tunteen, joka lamaannuttaa kehon, saa hartiat lysähtämään, ajatuksen kiertämään kehää ja olon levottomaksi. Jos sanoisi jotain, ääni tärisisi ja kyyneleet pyrkisivät silmänurkkiin. Siksi ei sano mitään.

Tuollainen tunne, se ei laannu ihan hetkessä. Aikaa kuluu tovi ennen kuin pystyy ajattelemaan, että se on tunne, se on vain tunne. Se on VAIN tunne! Voin päästää siitä irti! Voin päättää itse, annanko turtumuksen olla. Voin päättää, jääkö se iholleni.

Ihan noin yksinkertaisesti tunteet eivät mene ohi, että siitä vain päättää luopua tunteesta. Tällä kertaa minulla asian ajatteluun kului vajaa neljä tuntia ja lisäksi vielä kuntosalilla pari tuntia. Kilpailin juoksumaton kanssa ja soudin soutulaitteella, kiskoin painoja sydän läpättäen. Sen jälkeen oli päällimmäinen iholla kirvelevä tunnemyrsky selätetty. Latistettu asian kokoisiin mittasuhteisiin. Melkein nollattu.

Selättäminen ei tietenkään tarkoita, ettei asiaa enää olisi olemassa. Ettei sitä voisi ajatella tai ettei se enää tulisi lainkaan mieleen, missään vaiheessa. Ei ollenkaan näin. Mutta... sen ote on hellinnyt, sillä ei ole enää voimaa. Vastedes se saattaa tulla ohimennen mieleen ja häipyä samantien. Se on pois iholta, ei saa kananlihalle. Toki on tunteita, joiden työstäminen ja selättäminen kestää päiviä, joidenkin jopa vuosia. Tässä kävi tuoreeltaan näin tällä kertaa, olen yhtä arvokasta kokemusta rikkaampi.

Selätyksen onnistumisen elämys, se on se tunne, se hetki,
kun hyppää trampoliinilla ja on siellä ilmassa!