Muistojen palapeli

Pelasin muistojen palapeliä.
Miten sitä on välillä niin
varma omista paloistaan, luulee,
tämä ei sovi minun peliini.
Ja myöhemmin huomaa, että
kuva ei olisi täysi ilman.

marja__koo

Valokuva ja elämä

Elämä tallustelee jatkuvasti meitä vastaan ja sanoo: "Tulehan sisään, eläminen on hienoa!" Entä mitä me teemme? Peräännymme pari askelta ja otamme siitä valokuvan.
Russell Baker

Totta. Mutta ei jokainen, ei aina, eikä koko ajan. Valokuvaaminen on elämää ja elämistä. Innostuin toden teolla kuvaamisesta viitisen vuotta sitten ja se on auttanut minua havainnoimaan elämää entistä paremmin, näkemään ja on osa elämääni. Kuva kertoo asioita, havainnoi elämää, puhuu ja puhuttelee hetkestä. Se uutisoi ja tallentaa, muistaa. Se on ajan kuvaa. Kuva välittää ja kuvalla on väliä.

Elämiseni on yhtä hienoa, vaikka pysähdyn, peräännyn pari askelta ja otan sen valokuvan tai jopa kaksi.

Entä sinä?

Huono päivä

Mitä ovat huonot päivät? Entä hyvät? Kenellä niitä on?

Onko päivä oikeasti huono vai onko päivä vain päivä ja oma asenne tai tunne se, joka saa huonouden aikaan? Mietittävää tälle päivälle.

Huonoksi päiväksi voidaan ajatella epäonninen päivä, jolloin kaikki tuntuu menevän pieleen. Nukut pommiin, unohdat tärkeitä asioita, kahvinkeitin jää päälle, mitä tahansa elämän peittävää harmittavaa asiaa, joka heijastuu koko päivään. Joskus useaan päivään, tai kokonaiseen viikkoon. Eikä aina riitä viikkokaan.

Se kaikki on kuitenkin sallittua, se on vain elämää.

Elämässä kaikki on mahdollista, välillä jopa mahdotonkin.

... menossa epämukavuusalueelle

Se tunne, 
kun olet 
juuri menossa 
epämukavuus-
alueellesi.

Sydämellinen tiistai 14.2.

Sydän - meillä jokaisella on se - ystävyyden avain

Hyvää ystävänpäivää <3

Se on totta!

Tiedät 
enemmän
kuin ajattelet
tietäväsi

On se totta.
Se vain on.
Ei sitä tule edes ajatelleeksi.
Ne ovat niitä elämän itsestäänselvyyksiä.

Siihen havahtuu
vasta, kun joku
kertoo sinulle.
Tai kokeilet itse
tietoisesti tai
vahingossa.

Ja huomaat.

Tiedät! Osaat!
Pystyt! Riität!

You know more

than you think

you do

H A L O O

Kun tulet töistä kotiin ja tuntuu, että haluat purkaa tai jakaa asioita, tiedät kenelle soitat?
Kun lapsi tuskailee omia kasvukipujaan, tiedät kenen kanssa jaat kasvatuskokemuksiasi?
Kun suunnittelet lomamatkaa, juuri häneltä saat parhaat vinkit?
Kun haluat lähteä lenkille, lenkkikaveri on puhelun päässä?
Jos olet muuttamassa erämaahan tai aiot purjehtia autiolle saarelle, tiedät ketä pyydät mukaasi?

Onko ympärilläsi ja elämässäsi ne ihmiset, jotka ovat siinä kullakin oikealla hetkellä?

Jos on, olet hyvin onnellinen!

Tiedäthän, että olet?

Se tunne

... se tunne, kun tipahtaa pimeyteen, 

ajovalot päällä...

Tehdään jotain, mistä ollaan aina unelmoitu

Ei kerrota, että pelottaa

Kaikki kaunis olis tässä ulottuvilla, mut mä en jaksa edes kurottaa

Kun sitä tipahtaa pimeyteen ajovalot päällä

Ja mä kuulen sun äänen mut en tunnista laisinkaan

Sitä tipahtaa pimeyteen vaik on valot päällä öisinkin

En ole enää kotona kun palaat

Mira Luoti

LOVE

I Love You. To the moon and back. And around the stars, out of our galaxy, through the comets and the rings of far away planets. Riding on a rocketship back down to earth to wherever you are.

Otsikko!

Jokainen, jonka tapaat, saa osan sinun elämäsi tarinasta.
Joku saa kokonaisen luvun elämässäsi.
Muille jää kappaleita.
Useimmat ovat töherryksiä ja merkintöjä marginaalissa.

Jonakin päivänä tulee hän, josta tulee olennaisesti kuuluva kiinteä ja täydellinen osa elämässäsi. Hänen nimensä tulee sinun tarinasi otsikkoon.



- Beau Taplin - 

Harmaa on hyvä väri

Lokakuun lopun päivät, vuodenaika jo tekee sen, että ilmassa on harmaata, hämärää, pimeää ja sateista.

Kostea koleus menee luihin ja ytimiin. Laulussa sanotaan osuvasti ... ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun ...

Perusvire elämässä on pääsääntöisesti hyvä ilo ja valoisuus, aika ajoin silti huomaa luonnon vihreyden lakastuessa, lehtien lentäessä puista viiman ja sateen mukana, että kaipaa Ressumaista muistutusta:

Jaska: Yhtenä päivänä meidän kaikkien pitää kuolla, Ressu ...

Ressu: Kyllä, mutta kaikkina muina päivinä meidän ei pidä.

Hyvään viikonloppuun aurinkoisissa merkeissä.

Y L L Ä T Y S

Oih ja voih se kutkuttava tunne, kun järjestät rakkaille yllätyksen ja olet melko varma, että se on mieluinen. Oikeastaan tiedät, että se on.
Ainakin sydämessäsi toivot!

Ja ne päivät tai hetket, kun elät kihelmöivän jännityksen vallassa suu supussa, kun et millään haluaisi olla paljastamatta.

Mutta kun maltat ja sitten näet sen ilon ja kiitoksen hiipii omaan sydämeesi lämpö ja kiitollisuus.

Ne ovat niitä elämän tähtihetkiä!

Kulkija huolta vailla

Olen tänä vuonna ollut koko heinäkuun kulkija huolta vailla. Tai no tarkemmin ajatellen ehkä vain jättänyt mahdolliset ajattelemisen aiheet suosiolla taustalle odottamaan suotuisampaa hetkeään.

Välittäminen kellonajoista ja viikonpäivistä katosi heti kesäloman ensimmäisinä päivinä. Hetkittäin on pitänyt tarkistaa, mikä päivä on menossa, jotta pysyy ja palautuu kalenterin nurkalle.
Loma on ollut täydellistä huoletonta elämistä ja sitä otsikon mukaista kulkemista. Piirroksia on syntynyt paljon, oleminen on siis ollut levollista ja hyvin luovuutta ja ajattelua ruokkivaa. Matkoilla kameraan on tallentunut satoja kuvia, maisemista, kauniista taloista, inspiroivista yksityiskohdista.
Joitakin vuosia sitten aloitin oman projektin nimeltään ensimmäistä kertaa elämässä. Muutama päivä sitten havahduin, että niitä ensimmäistä kertaa kokemuksia, elämyksiä, kohtaamisia, tutustumisia, musiikkia, uusia teitä ja paikkoja on tämänkin loman aikana kertynyt jo niin paljon, että olen unohtanut laskea niitä. Jonkun kerran olen ääneen sanonut, että tätä tietä en muuten ole koskaan elämässäni aikaisemmin mennyt. Ei kuitenkaan ole ollenkaan vaarallista, että projektin laskuri on jumittunut paikoilleen, olenhan nauttinut jokaisesta uudesta asiasta ja ne ovat tallentuneet sydämen sopukkaan. Ja monet myös sinne kameran muistikortille.
Kesäelämään on kuulunut myös paljon odottavaa taivaalle tähyilyä, kauniin sinisen taivaan ja auringonvalon kaipuuta, vastaavasti iloa ja riemua palasista taivaan sinestä pilvien lomassa, kuin myös vähäisista auringon kuumottavista säteistä.

Matka jatkuu ... vielä on lomaa jäljellä ja tällä kesälläkin on vielä hetkensä.
Nautitaan jokaisesta niistä <3

#kuva

Jokaisessa kuvassa voi nähdä paljon, oivalsin sen taas kerran, kun selasin kuviani. Tutkiskelin niitä, ihmettelin miten kuvassa joku herätti ajatuksia ... miten tämäkin hahmo on näin kasvanut, muuttunut, hieno, hyvä idea, noinkin voi tosiaan kuvan tehdä. Näin kuvissa eri asioita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Viivaa, pehmeyttä, valoa ja varjoa. Niin mielenkiintoista ja opettavaista, uusia ideoita synnyttävää.

Kuinka hienosti päivä sujuukaan! Virkistävää todella.

Mitä tällaisesta tutkiskelusta ja ajattelusta on sitten hyötyä? Tarvitseeko ollakaan? Jos siitä on iloa itselle, jos se hymyn saa aikaan. Jos se auttaa oppimaan näkemistä, havainnoimista, suuresta pienen erottamista. Tai pienestä laajuuden näkemistä. Ja mitä kaikkea vielä muuta. Silloin se on jo paljon, ja kaikki omaa pääomaa. Sitä sinun omaasi.

Virkistymisiin tässä kuva sinulle <3

EnkeliTeemaa

Alkuvuoteen on mahtunut paljon surun ajatuksia, tuntemuksia toista koskeneesta surusta ja omaa surun tunnetta - eri syistä. Välillä tällaisia alakuloisia, ehkä väsyttäviä aikoja tulee pyytämättä. Se on elämää. Tänä aikana on syntynyt monia enkelikuvia. Ja siivotessa tuli vastaan kauan mukanani kulkenut lehtileike. Olin tallettanut sen huhtikuussa 28 vuotta sitten, luettuani laitoin sen takaisin arkistojen aarteisiin. Teksti meni yhä iholle asti, se liikautti edelleen. Tuntui. Ja se on hyvä.

Tässä lainaus tekstistä enkelikuvan kera:

Joskus surua ei pääse karkuun. Se on laskettava sisälle kuin ovella seisova serkku.

Suru tulee kun maailma kaatuu kolinalla niskaan. Se tulee kun hiekka rapisee mummon arkun päälle, ja mummo kuulee olleensa maailman virheettömin ihminen. Se painaa ovikelloa, pudottaa reppunsa lattialle ja on kuin kotonaan. Sen kanssa on opittava jakamaan boksinsa, tulonsa ja menonsa, ajatuksensakin. Suru ei kysy haluatko tai sopiiko sinulle ottaa vastaan, se jää.
Toisinaan se rassaa hermoja, itkettää, turruttaa, kertoo kauniita muistoja, maalaa mustaa tulevaisuutta, hukuttaa alleen, vaivuttaa itsesääliin, nostaa uhmaa, herättää elämäntahtoa, se kertoo ettei kukaan välitä sinusta koskaan ja raahaa seuraavassa hetkessä rivin lohduttajia lähelle. Suru ei usko olevansa ohimenevä. Se ei tunne jakoa suureen ja pieneen. Se sattuu ja kiusaa. Se on rakkaussuru, menetyksen suru, yksinjäämisen suru, surun surumuru. Se kiusaa kun seisot pimeällä pihalla tuijottaen yölennolla olevaa konetta, taivaan valojuovaa. Suru litistää maata vasten, maan alle ja unohduksiin. Se sanoo, ettei ole väliä sillä oletko vai etko ole. 

Vähitellen siihen tottuu ja sitten unohtaa. Serkku pakkaa laukkunsa ja häipyy niin kuin ei olisi koskaan käynytkään. Jälkeenpäin sen muistaa vain hymyilevästä valokuvasta.
Mutta suru on ohi.

Lepohetki

Minulla on muutaman kuukauden ollut kuvan kaltainen tilanne, on levoton olo ja kuitenkin rauhallinen, vaikka tiedän vastaukset ja lopputuloksen jo etukäteen. Kuva syntyi, kun havaitsin, että nyt alkaa tuntua kuin olisi kivireki selässä ja kuitenkaan ei ole. Tilanne ei ole ylitsepääsemätön, vain haastava, aikaa ja  hikipisaroita vaativa suoritus. Keskeneräisyys vaivaa, vaikka kolmen viikon päästä voin kävellä kevyesti mäkeä alas, ja kivi ei ole enää minun kiveni.

Valmiiksi saattaminen vaatii tekemistä, päätöksiä, joita haluaisi lykätä, sitä toivoo, että aika kuluu ja ratkaisee asiat. Tuollainen ikäänkuin liejumainen olotila on kiusallinen siitä, että sillä on taipumus toimia lumipallon tavoin, kerätä itseensä ja tuottaa rauhattomuutta muistakin asioista kuin vain siitä alkuperäisestä, mistä kaikki ajatus lähti. Se on tunne, joka salakavalasti hiipii iholle, siitä ihon alle. Tiedän, että se poistuu sieltä aikanaan, tämä kirjoittaminen jo antaa sykäyksen selkiinnyttämiselle. Näyttää ajatuksille ja tekemiselle suuntaa.

Olen palannut kuvaan näiden viikkojen aikana useita kertoja, ja joka kerta nähnyt siinä uusia puolia ja oivaltanut uusia ideoita tai ajatuksia.

• Tämä asia on painava kuin iso vyöryvä kivi, pidän sitä nyt paikoillaan hetken
• Pyrin ylöspäin, mutta on tässä tätä vastusta, matka on hidas, vaatii seisahtumista
• Olen menossa alas, hidastelen tässä matkalla, pian helpottaa
• Tämä nyt vain on tässä ja se on elämää, annan kaiken mennä omalla painollaan
• Aika kuluu, kiire alkaa jo olla, lasti on iso, siirrynkö syrjään ja annan mennä
• Aurinko lämmittää, väsyttää, pysähdyn ja annan ajatuksilleni pienen tauon tässä
• Saan auringosta tämän voiman, iso järkäle on tässä, hetki vielä ja se on enää hiekanmuru

Vaihtoehtoja olotilan tulkitsemiselle on monia ja hyvä niin. Tavallaan kuin valokuvauksessa, otan kameran, mietin kuvauskohteen, valitsen miten rajaan, mihin yksityiskohtaan tarkennan ja zoomaanko kauas vai lähelle saadakseni mielestäni onnistuneen kuvan. Niin tässäkin asiassa, päätös suhtautumisesta on minun. Jälkeenpäin tiedän, miten kaikki lopulta meni. Sinä näet kuvan omalla tavallasi.

Niin kuin monet tiet johtavat vuoren huipulle, on myös monia teitä, jotka auttavat meitä saavuttamaan tavoitteemme ja tunnistamaan sen ainoan tien, jota kannattaa kulkea: sen jossa rakkaus tulee todeksi.

Paolo Coelho

Läsnä - hereillä

Olla tietoinen. Elää hetkessä. Pysyä hereillä. Olla valveilla. Olla läsnä. Niin tätä päivää!

Digitaalinen nauhoitin lakkasi nauhoittamasta, vähän yli kolmevuotias ja vähän käytetty. Laitetta ei ole enää myynnissä, yritystä ei enää ole, varaosan voisi saada, mutta systeemit ovat vanhentumassa ja muutaman vuoden ikäistä laitetta ei kannata korjata. Kuinka se onkaan niin tavallista tänään!
Melkein kuin sateen jättämä sydämen muotoinen lätäkkö asfaltilla. On siinä vain hetken ja kuivaa pois.
Kaikki on niin kompaktia, pientä, näppärää,  käteen sopivaa, nopeaa, tehokasta, lyhytaikaista, innostavaa, pikaista, sujuvaa, mukana kuljetettavaa. Helppoa! Kertakäyttöistä! Entäs sitten tavoitteet, niitä pitää olla jokaisessa tekemisessä! Suunnitelmia!

Samalla on kuitenkin luontainen kaipaus johonkin, johonkin onnelliseen, pysyvään, turvalliseen, rauhalliseen, kiireettömään, johonkin, josta ei oikeastaan tiedä ja silti niin hyvin kuitenkin tietää. Tavaroita hankkimalla toivomme saavamme edes hitusen onnen tunnetta ja pysyvyyttä. Uusi tavara tosiaan tuo onnea, erään professorin mukaan uuden tavaran tuoma onni kestää 28 minuuttia. Hetken kestävä onni, sekin sopii nykyiseen hektiseen aikaan. Onko tuo hektisyys sittenkin vain myytti?

Mihin pidempiaikainen onni katosi? Elämä? Oleminen? Turvallisuuden tunne? Ajattelu? Hyvä olo? Eivät ne ole kadonneet, ne ovat edelleen kaikki tässä ja nyt, tänään. Ei tarvitse paljon aikaa, siis kiirettä ei voi syyttää. Voi istua mukavassa asennossa, missä on hyvä olla jännittämättä. Halutessaan silmät suljettuna. Ajattelu sujuu tuossa istuessa ihan itsestään, pinnistelemättä. Jokainen ajatus voi tulla ja mennä jäämättä jumittamaan. Voi unohtaa mistä ajatus johtuu ja mitä siitä seuraa. Sallia itselleen ansaitun hyvän olotilan. Hetken!

Minä uskontunnustus

 Vuosia sitten ihmettelin joskus ääneen, miten ollaan terveesti itsekäs. Muistijälkiä ei ole, oliko minulla tuolloin ajatusta, voiko sitä jotenkin opetella tai millaiseksi silloin tullaan, miten muututaan. Luulen vain ajatelleeni, että tuollainen ominaisuus aikaa myöten jotenkin voisi osua, tarttua tai asettua minuun, jos ei sitä jo ole. Ehkä jotkut saavat sen syntymälahjana.

Mitä terve itsekkyys on, onko se joku hieno klisee vai aika ajoin pinnalla oleva muotijuttu. Etsivä löytää sille määritelmiä. Jokaiselle se on eri tavalla riittävää ja tervettä. Olen pohtinut aihetta itsekseni ja oppinut paljon kohtaamiltani viisailta opettajilta. Osa opittua on vielä hautumassa, osa on sisäistetty, ymmärretty, oivallettu ja paljon on unohtunut. Ehkä odottamaan oikeaa hetkeään. Myös - ehkä tasapainon vuoksi - oppiakseni, olen ollut rähmälläni. Kyyneliäkin olen vuodattanut. Olen taipunut ja taittunut, mutta en katkennut. Mahtavaa - olen siis tuntenut! Onko minuun sitten tarttunut ajan myötä tervettä itsekkyyttä? On. Aika on tehnyt tehtävänsä.

Lainaan mielestäni tähän sopivan palasen itävaltalaista kirjailijaa Josef Kirscheriä:  

Minä uskontunnustus

• Minä olen minä eikä kukaan muu
• Päämääräni on olla elämäni jokaisena päivänä niin vapaa ja onnellinen kuin omin voimin pystyn olemaan
• Kaikki, mitä tarvitsen elämääni varten, on minussa itsessäni
• Olen sellainen kuin olen, mikään minussa ei ole hyvää tai huonoa

Parastahan elämä on kaikkine vivahteineen, ilman määritelmiä. Ja sitä matka on - minuna.