Näytetään tekstit, joissa on tunniste #light. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #light. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
torstai 28. tammikuuta 2016
Valmiina käytettäväksi
Onko minulla niin kiire, etten huomaa tai muista? Onko?
Leo Buscaglian viisaita sanoja muistuttamaan jokaisena päivänä.
Kaikki tiedämme, mikä voima onkaan hymyssä ja pienessäkin huomionosoituksessa.
Usein jopa vain kolme kirjainta, sana HEI, on paljon. Tai se hymy!
Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, jotka odottavat elämäänsä juuri meidän kaltaistamme ihmistä ja kaipaavat juuri meidän myötätuntoamme, rohkaisuamme ja kykyjämme. Pystymme tekemään jonkun onnelliseksi pelkästään sillä, että pysähdymme antamaan hänelle jotakin siitä, mitä meillä on.
Liian harvoin huomaamme, mikä voima on kosketuksessa, hymyssä, ystävällisessä sanassa, kuuntelemisessa, rehellisessä kohteliaisuudessa ja pienessäkin huolenpidossa - kaikilla niillä on voimaa kääntää kokonainen ihmiselämä uuteen suuntaan.
Leo Buscaglia
perjantai 31. heinäkuuta 2015
Kulkija huolta vailla
Olen tänä vuonna ollut koko heinäkuun kulkija huolta vailla. Tai no tarkemmin ajatellen ehkä vain jättänyt mahdolliset ajattelemisen aiheet suosiolla taustalle odottamaan suotuisampaa hetkeään.
Välittäminen kellonajoista ja viikonpäivistä katosi heti kesäloman ensimmäisinä päivinä. Hetkittäin on pitänyt tarkistaa, mikä päivä on menossa, jotta pysyy ja palautuu kalenterin nurkalle.
Loma on ollut täydellistä huoletonta elämistä ja sitä otsikon mukaista kulkemista. Piirroksia on syntynyt paljon, oleminen on siis ollut levollista ja hyvin luovuutta ja ajattelua ruokkivaa. Matkoilla kameraan on tallentunut satoja kuvia, maisemista, kauniista taloista, inspiroivista yksityiskohdista.
Joitakin vuosia sitten aloitin oman projektin nimeltään ensimmäistä kertaa elämässä. Muutama päivä sitten havahduin, että niitä ensimmäistä kertaa kokemuksia, elämyksiä, kohtaamisia, tutustumisia, musiikkia, uusia teitä ja paikkoja on tämänkin loman aikana kertynyt jo niin paljon, että olen unohtanut laskea niitä. Jonkun kerran olen ääneen sanonut, että tätä tietä en muuten ole koskaan elämässäni aikaisemmin mennyt. Ei kuitenkaan ole ollenkaan vaarallista, että projektin laskuri on jumittunut paikoilleen, olenhan nauttinut jokaisesta uudesta asiasta ja ne ovat tallentuneet sydämen sopukkaan. Ja monet myös sinne kameran muistikortille.
Kesäelämään on kuulunut myös paljon odottavaa taivaalle tähyilyä, kauniin sinisen taivaan ja auringonvalon kaipuuta, vastaavasti iloa ja riemua palasista taivaan sinestä pilvien lomassa, kuin myös vähäisista auringon kuumottavista säteistä.
Matka jatkuu ... vielä on lomaa jäljellä ja tällä kesälläkin on vielä hetkensä.
Nautitaan jokaisesta niistä <3
Välittäminen kellonajoista ja viikonpäivistä katosi heti kesäloman ensimmäisinä päivinä. Hetkittäin on pitänyt tarkistaa, mikä päivä on menossa, jotta pysyy ja palautuu kalenterin nurkalle.Loma on ollut täydellistä huoletonta elämistä ja sitä otsikon mukaista kulkemista. Piirroksia on syntynyt paljon, oleminen on siis ollut levollista ja hyvin luovuutta ja ajattelua ruokkivaa. Matkoilla kameraan on tallentunut satoja kuvia, maisemista, kauniista taloista, inspiroivista yksityiskohdista.
Joitakin vuosia sitten aloitin oman projektin nimeltään ensimmäistä kertaa elämässä. Muutama päivä sitten havahduin, että niitä ensimmäistä kertaa kokemuksia, elämyksiä, kohtaamisia, tutustumisia, musiikkia, uusia teitä ja paikkoja on tämänkin loman aikana kertynyt jo niin paljon, että olen unohtanut laskea niitä. Jonkun kerran olen ääneen sanonut, että tätä tietä en muuten ole koskaan elämässäni aikaisemmin mennyt. Ei kuitenkaan ole ollenkaan vaarallista, että projektin laskuri on jumittunut paikoilleen, olenhan nauttinut jokaisesta uudesta asiasta ja ne ovat tallentuneet sydämen sopukkaan. Ja monet myös sinne kameran muistikortille.
Kesäelämään on kuulunut myös paljon odottavaa taivaalle tähyilyä, kauniin sinisen taivaan ja auringonvalon kaipuuta, vastaavasti iloa ja riemua palasista taivaan sinestä pilvien lomassa, kuin myös vähäisista auringon kuumottavista säteistä.
Matka jatkuu ... vielä on lomaa jäljellä ja tällä kesälläkin on vielä hetkensä.
Nautitaan jokaisesta niistä <3
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
MUISTOKIRJOITUS
Ja niin hänestä tuli maailmankaikkeuden kansalainen.
Sinä päivänä hän oli nähnyt bussin käytävällä enkelin,
jos se olisi puhunut selvemmin, hän olisi ehkä
ymmärtänyt, mitä se sanoi, mutta oli helteinen päivä,
bussin ikkunat olivat auki:
kävi liian kova liikenteen suhina.
* Silene Lehto
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Ikijäärä
Jääräpää. Aina jääräpää. Kokonaan jääräpää. Periksiantamaton. Kuka? Minäkö?
Olenko kokonaan jääräpää, jos toimin jossain asiassa omaksi parhaakseni samalla loukkaamatta tai vahingoittamatta ketään toista? Olenko jääräpää, jos tahdon sallimalla toisen päättää omasta tahdostaan? Hmmm...
Jokainen voi olla jossain asiassa jääräpää. Mikä ero on jääräpäisyydellä ja omalla tahdolla? Miten jääräpäisyys on jotenkin negatiivista ja sen sijaan oma tahto, sitä pitää olla, ja se on jotenkin hyvää ja kunnioitettavaa. Ja saman asian ilmaisu on vain erilainen. Onko lapsi uhmaikäisenä jääräpää vai onko se normaalia oman tahdon testaamista ja kehittymistä? Hmmm...
Sydän edellä eteenpäin <3 on kesä ja aurinko

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)