Syksy on

Hei.
En tätäkään pyytänyt.
Vilua joka tunkee luihin ja ytimiin.
Alhaalla suoraan silmiin loistavaa
ja häikäisevää auringonpaistetta.
Yhä piteneviä jälkeeni jääviä varjoja.
Syksy.
Et ole harmaata arkeani,
sitä ihanaa luksusta.

marja__koo

Sinä ja minä

Sinä ja minä.
Kuinka epäoikeudenmukaista,
etten sanoisi suorastaan
epäsuhtaista.
Tuo mieleeni musiikkikaupan
mainoksen:
Meiltä edullisesti
piano tai nokkahuilu.

isosisko

Kultaisen hetken oivallus

Posket punottaa! On se hieno hetki! Kultainen hetki! OIVALLUS! 
Se kääntyy voiman, ilon, rikkauden, hymyn ja kannustuksen tuojaksi, mahtavaksi kokemukseksi, onnen tunteeksi ja hyväksi asiaksi, jos siten asennoidun. Toki, jos juuri sillä hetkellä olen rähmälläni, polvet ruhjeilla, on ehkä ihan pakko kyseenalaistaa, enkä silloin tuota hetkeä välttämättä tunnista, mutta hetken päästä. Hetken päästä!

Elämällä ei ole mitään muuta määräysvaltaa
kuin että vastaan-otamme elämän kyselemättä, jospa vain sen ymmärtäisimme. Kaikki miltä suljemme silmämme, mitä pakenemme, minkä kiellämme, mustaamme tai mitä halveksimme, 
on viime kädessä meidän tappioksemme. Se mikä näyttää inhottavalta, tuskalliselta, 
pahalta, siitä voi koitua kauneuden, ilon ja voiman lähde, kunhan otamme sen vastaan avoimin mielin. Jokainen hetki on kultainen sille, jolla on näkemystä tunnistaa se sellaiseksi.
 
Henry Miller

MUISTOKIRJOITUS

Ja niin hänestä tuli maailmankaikkeuden kansalainen.
Sinä päivänä hän oli nähnyt bussin käytävällä enkelin,
jos se olisi puhunut selvemmin, hän olisi ehkä
ymmärtänyt, mitä se sanoi, mutta oli helteinen päivä,
bussin ikkunat olivat auki:
kävi liian kova liikenteen suhina.

* Silene Lehto

... tule kesä ...

*** tähdet tähdet ***

Jonakin aamuna sitä vain herää Prinsessana

Jonakin aamuna
sitä vain herää
Prinsessana

Teksti peilissä,
näen sen monta kertaa päivässä.
Aamulla ensimmäisenä ja
illalla viimeisenä.
Miksei - voin odotella ja toivoa, milloin se aamu on.
Toivo, siinä on puolet odotusta ja
toinen puoli on se luovuttanut.
Odotteluun kuluu aikaa ja
tuleeko se aamu sillä tavalla.

Olen kymmeniä kertoja peilin edessä,
jolloin näen vain tuon tekstin
ja vastaavasti kertoja,
jolloin näen vain kasvot -
ilman mitään havaintoa tekstistä peilissä.

Niinpä, miksi en päättäisi hetkeä,
se on huomenna aamulla.
Silloin minä olen.
Paljas. Pelkkä. Prinsessa.

Siinä on kaikki.

III RUNO

 

... jokaisesta elämästä voi tulla runo, romaani tai laulu...

... sun polkusi näyttää, kuinka sinusta tulee sinä ...

II RUNO

... jokaisesta elämästä voi tulla runo, romaani tai laulu

I RUNO

... jokaisesta elämästä voi tulla runo, romaani tai laulu ...

L A U L U

 

...jokaisesta ihmisestä voi tulla runo, romaani tai laulu...

Jonakin päivänä minä

[[Jonakin päivänä kirjoitan sinusta runon,

jonakin päivänä vielä teen sen!

- ja silloin myös sanon mitä minulle todella merkitset:

iho iholta, sormi sormelta

lasken rakkautemme uurteet ja käänteet,

leikin todeksi muuttamat valat ja

sielun taivasta vasten suloisemmat sidokset...

Hannu Mäkelä]]

Kauniisti lausuttu. Hannu Mäkelän teksteissä on usein kohtia, jotka osuvat minuun. Kohahduttavat. Hän osaa käyttää sanoja minulle merkitsevästi. Niin kuin tämäkin. Samalla se kutsuu pohtimaan asioita; jonakin päivänä - siis milloin, sinä - kuka on sinä, runo - jokainen ihminen voi olla runo, runo taikka laulu, ja todellinen merkitys - mikä sen merkityksen tuo ja luo. Ja nuo merkitsevät pienet yksityiskohdat.

Jonakin päivänä minä vielä sen kirjoitan, kyllä, niin teen ja mietin, kuka silloin on tuo sinä. Voisin kirjoittaa monta runoa sinusta. Heti kun päätän kuka sinä on. Jos aloittaisin itsestäni, voinhan minäkin olla sinä, jos ajattelen itseäni ulkopuolisen silmin. On sekin tärkeää välillä ajatella itsensä iho iholta, sormi sormelta, rakkaudella, merkitsevästi. Se on oikeastaan tosi tärkeää. Voin kirjoittaa runon rakkaistani yhdessä tai jokaisesta oman. Mahdanko kirjoittaa ystävistäni, rinnallakulkijoista, niistä tärkeistä.

Voi. Jonain pävänä sen teen - ehkä jo huomenna!