Riittävä mitta

Lähdin lapsuudenkodista
selässäni reppu
ja repussani mitta,
sillä mittasin itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.
Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.
Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
ei riitä.
Vein sen takaisin,
ja äitini hämmästyi:
Ei se virheellinen ole,
se on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan.

Anja Laurila

  

 

Onko toinen vapaus ja toinen taakka?
Pallo kädessä vai kivi jalassa?
Kumpi kantaa, kumpi pitää?
Pidänkö kiinni vai päästänkö irti?
Luotanko, että omat siivet kantaa?
Päätöksiä ja valintoja päivä täynnä.

marja__koo

Valokuva ja elämä

Elämä tallustelee jatkuvasti meitä vastaan ja sanoo: "Tulehan sisään, eläminen on hienoa!" Entä mitä me teemme? Peräännymme pari askelta ja otamme siitä valokuvan.
Russell Baker

Totta. Mutta ei jokainen, ei aina, eikä koko ajan. Valokuvaaminen on elämää ja elämistä. Innostuin toden teolla kuvaamisesta viitisen vuotta sitten ja se on auttanut minua havainnoimaan elämää entistä paremmin, näkemään ja on osa elämääni. Kuva kertoo asioita, havainnoi elämää, puhuu ja puhuttelee hetkestä. Se uutisoi ja tallentaa, muistaa. Se on ajan kuvaa. Kuva välittää ja kuvalla on väliä.

Elämiseni on yhtä hienoa, vaikka pysähdyn, peräännyn pari askelta ja otan sen valokuvan tai jopa kaksi.

Entä sinä?

... menossa epämukavuusalueelle

Se tunne, 
kun olet 
juuri menossa 
epämukavuus-
alueellesi.

Tunne tuntuu

Se tunne, 
kun miettii, 
miltä tuntuu
ja miltä se 
tuntuva
tunne
tuntuu

Se tunne kun

Se tunne kun
... kysymys on vaikea
... vastaus on hukassa
... kengässä on kivi
... vesi kiehuu kuiviin
... vessapaperi on loppu
... pyöränkummi on puhki
tai muuten vaan
... aurinko ei just paista

LOVE

I Love You. To the moon and back. And around the stars, out of our galaxy, through the comets and the rings of far away planets. Riding on a rocketship back down to earth to wherever you are.

Y L L Ä T Y S

Oih ja voih se kutkuttava tunne, kun järjestät rakkaille yllätyksen ja olet melko varma, että se on mieluinen. Oikeastaan tiedät, että se on.
Ainakin sydämessäsi toivot!

Ja ne päivät tai hetket, kun elät kihelmöivän jännityksen vallassa suu supussa, kun et millään haluaisi olla paljastamatta.

Mutta kun maltat ja sitten näet sen ilon ja kiitoksen hiipii omaan sydämeesi lämpö ja kiitollisuus.

Ne ovat niitä elämän tähtihetkiä!

M E * L O V E * Y O U

I love you, not only for what you are, 
but for what I am when I am with you.

I love you, not only for what You have made of yourself, 
but for what you are making of me.

I love you, for the part of me that you bring out;

I love you, for putting your hand Into my heaped-up heart

And passing over all the foolish, weak things
That you can't help dimly seeing there,

And for drawing out Into the light all the beautiful belongings
That no one else had looked quite far enough to find

I love you because you
are helping me to make of the lumber of my life not a tavern but a temple. 
Out of the works of my every day not a reproach but a song.

I love you because you have done more than any creed could have done to make me good. And more than any fate could have done to make me happy.

You have done it without a touch,
without a word, without a sign. 
You have done it by being yourself. Perhaps that is what being a friend means,
after all.

by Roy Croft

Kesäaamujen ihanuus - vielä sitä on

Kesäaamujen ihanuus ja nimenomaan kaupungissa,

siinä on minulle jotain taianomaista.

 Kaupungin herääminen, 

aavistuksen pienen sumun haihtuminen, 

lintujen laulu, 

liikenteen kohinan kasvaminen, 

auringon lämmön lisääntyminen,  

työhön kiirehtivien hymy huulilla 

kesästä, vihreydestä ja valosta...

Ja ne kaikki sinisen sävyt.

Aamut ovat merkitsevitä, silloin

voi erottaa pieniä asioita luonnossa, 

rakennuksissa, ihmisissä, joka puolella. 

Jotain merkityksellistä kauneutta. 

Voi havainnoida kaikkea ja paljon. 

Yksityiskohtia. 

Samalla kesäaamujen jonkinlainen 

ääriviivattomuus ja laajuus on mahtavaa. 

Mielenkiintoista, niin antoisaa.

Juhuu, sydämessä valo ja hereillä.

Sinulle.

MUISTOKIRJOITUS

Ja niin hänestä tuli maailmankaikkeuden kansalainen.
Sinä päivänä hän oli nähnyt bussin käytävällä enkelin,
jos se olisi puhunut selvemmin, hän olisi ehkä
ymmärtänyt, mitä se sanoi, mutta oli helteinen päivä,
bussin ikkunat olivat auki:
kävi liian kova liikenteen suhina.

* Silene Lehto

#kuva

Jokaisessa kuvassa voi nähdä paljon, oivalsin sen taas kerran, kun selasin kuviani. Tutkiskelin niitä, ihmettelin miten kuvassa joku herätti ajatuksia ... miten tämäkin hahmo on näin kasvanut, muuttunut, hieno, hyvä idea, noinkin voi tosiaan kuvan tehdä. Näin kuvissa eri asioita, kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Viivaa, pehmeyttä, valoa ja varjoa. Niin mielenkiintoista ja opettavaista, uusia ideoita synnyttävää.

Kuinka hienosti päivä sujuukaan! Virkistävää todella.

Mitä tällaisesta tutkiskelusta ja ajattelusta on sitten hyötyä? Tarvitseeko ollakaan? Jos siitä on iloa itselle, jos se hymyn saa aikaan. Jos se auttaa oppimaan näkemistä, havainnoimista, suuresta pienen erottamista. Tai pienestä laajuuden näkemistä. Ja mitä kaikkea vielä muuta. Silloin se on jo paljon, ja kaikki omaa pääomaa. Sitä sinun omaasi.

Virkistymisiin tässä kuva sinulle <3

EnkeliTeemaa

Alkuvuoteen on mahtunut paljon surun ajatuksia, tuntemuksia toista koskeneesta surusta ja omaa surun tunnetta - eri syistä. Välillä tällaisia alakuloisia, ehkä väsyttäviä aikoja tulee pyytämättä. Se on elämää. Tänä aikana on syntynyt monia enkelikuvia. Ja siivotessa tuli vastaan kauan mukanani kulkenut lehtileike. Olin tallettanut sen huhtikuussa 28 vuotta sitten, luettuani laitoin sen takaisin arkistojen aarteisiin. Teksti meni yhä iholle asti, se liikautti edelleen. Tuntui. Ja se on hyvä.

Tässä lainaus tekstistä enkelikuvan kera:

Joskus surua ei pääse karkuun. Se on laskettava sisälle kuin ovella seisova serkku.

Suru tulee kun maailma kaatuu kolinalla niskaan. Se tulee kun hiekka rapisee mummon arkun päälle, ja mummo kuulee olleensa maailman virheettömin ihminen. Se painaa ovikelloa, pudottaa reppunsa lattialle ja on kuin kotonaan. Sen kanssa on opittava jakamaan boksinsa, tulonsa ja menonsa, ajatuksensakin. Suru ei kysy haluatko tai sopiiko sinulle ottaa vastaan, se jää.
Toisinaan se rassaa hermoja, itkettää, turruttaa, kertoo kauniita muistoja, maalaa mustaa tulevaisuutta, hukuttaa alleen, vaivuttaa itsesääliin, nostaa uhmaa, herättää elämäntahtoa, se kertoo ettei kukaan välitä sinusta koskaan ja raahaa seuraavassa hetkessä rivin lohduttajia lähelle. Suru ei usko olevansa ohimenevä. Se ei tunne jakoa suureen ja pieneen. Se sattuu ja kiusaa. Se on rakkaussuru, menetyksen suru, yksinjäämisen suru, surun surumuru. Se kiusaa kun seisot pimeällä pihalla tuijottaen yölennolla olevaa konetta, taivaan valojuovaa. Suru litistää maata vasten, maan alle ja unohduksiin. Se sanoo, ettei ole väliä sillä oletko vai etko ole. 

Vähitellen siihen tottuu ja sitten unohtaa. Serkku pakkaa laukkunsa ja häipyy niin kuin ei olisi koskaan käynytkään. Jälkeenpäin sen muistaa vain hymyilevästä valokuvasta.
Mutta suru on ohi.

Selätä se!

Selätä se! Anna mennä!

Tunteiden myrskyä. Tunteen kohinaa ja jyrinää. Sellaisen tunteen, joka lamaannuttaa kehon, saa hartiat lysähtämään, ajatuksen kiertämään kehää ja olon levottomaksi. Jos sanoisi jotain, ääni tärisisi ja kyyneleet pyrkisivät silmänurkkiin. Siksi ei sano mitään.

Tuollainen tunne, se ei laannu ihan hetkessä. Aikaa kuluu tovi ennen kuin pystyy ajattelemaan, että se on tunne, se on vain tunne. Se on VAIN tunne! Voin päästää siitä irti! Voin päättää itse, annanko turtumuksen olla. Voin päättää, jääkö se iholleni.

Ihan noin yksinkertaisesti tunteet eivät mene ohi, että siitä vain päättää luopua tunteesta. Tällä kertaa minulla asian ajatteluun kului vajaa neljä tuntia ja lisäksi vielä kuntosalilla pari tuntia. Kilpailin juoksumaton kanssa ja soudin soutulaitteella, kiskoin painoja sydän läpättäen. Sen jälkeen oli päällimmäinen iholla kirvelevä tunnemyrsky selätetty. Latistettu asian kokoisiin mittasuhteisiin. Melkein nollattu.

Selättäminen ei tietenkään tarkoita, ettei asiaa enää olisi olemassa. Ettei sitä voisi ajatella tai ettei se enää tulisi lainkaan mieleen, missään vaiheessa. Ei ollenkaan näin. Mutta... sen ote on hellinnyt, sillä ei ole enää voimaa. Vastedes se saattaa tulla ohimennen mieleen ja häipyä samantien. Se on pois iholta, ei saa kananlihalle. Toki on tunteita, joiden työstäminen ja selättäminen kestää päiviä, joidenkin jopa vuosia. Tässä kävi tuoreeltaan näin tällä kertaa, olen yhtä arvokasta kokemusta rikkaampi.

Selätyksen onnistumisen elämys, se on se tunne, se hetki,
kun hyppää trampoliinilla ja on siellä ilmassa!