Todella jos elää

 
Tärkeintä

tärkeintä on elää

hän sanoi

hän on viisi vuotta

Minä mietin

tärkeintä ei ole

terveys ystävät raha

ei mikään

Todella jos elää

on jotain kaikesta

Marjanne Häkkinen

Runo on kulkenut mukanani vuosia, otan sen esiin muutaman kerran vuodessa muistuttaakseni itseäni, mikä oikeasti onkaan tärkeää. Sateen kyllästämänä syksynä haluan jakaa sen myös sinun kanssasi. Ole hyvä <3

Mun puuttuva palanen

Usein käy niin, että kuvaa tehdessä ja sen valmistuessa näkee siitä vain jonkin tietyn osan tai sitten kokonaisuuden huomaamatta yksityiskohtia. Tämän kuvan kiiltelevä harmaus vei huomioni. Ajan kuluessa sitten löytyy aina uusia ulottuvuuksia. Tästä kuvasta havahduin tuoreeltaan, kun tuttavani mainitsi sydämestä puuttuvan palasen. Ei se suuri pala ole, mutta kyllä siitä selvästi pala puuttuu.

SULLE
Robinin sanoin
ja sävelin:

Mun sydämestä
puuttuu palanen
ja se on SUN näköinen

Mun sydämestä
puuttuu palanen
ja SÄ voisit täyttää sen

Oot mun puuttuva palanen
mun sydämestä puuttuva palanen

Kivihommissa

Syksyn aikana on monenlaista vastoinkäymistä kasaantunut, toinen toisen päälle, viereen, ja entisten perään. Tuli hetki, että ei auttanut kuin kääriä hihat ja ruveta kivihommiin ... yksi kerrallaan ratkomaan asioita. Vähän kerrallaan on alkanut seljetä. Se on elämää, melkein isolla E:llä. Harmi alkaa hellittää. Hyvä. Lainaan tähän hetkeen Johanna Huttusen sanat:

Elämä, saanko sinulta kysyä kuinka vauhdissasi mahdan pysyä?
Kerrotko mistä kiinni ottaisin kuinka askeleeni sinuun asettaisin?

Elämä, pääni heittää ympyrää keuhkoni eivät millään ehdi hengittää.
Sydänpieni vauhkona takoaa jalat hatarat altani kohta lakoaa

Elämä, saanko sinulta kysyä voiko minusta vielä jarruja löytyä?
Saisinko tämän paussille hetkeksi elämän myrskytuulet tyveneksi?

Tahdon hetken itselleni hengittää raajani väsyneet rennoksi levittää
Tahdon nauttia elämän maisemista
päästä vapaaksi hurjasta vauhdista

Harmaa on hyvä väri

Lokakuun lopun päivät, vuodenaika jo tekee sen, että ilmassa on harmaata, hämärää, pimeää ja sateista.

Kostea koleus menee luihin ja ytimiin. Laulussa sanotaan osuvasti ... ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun ...

Perusvire elämässä on pääsääntöisesti hyvä ilo ja valoisuus, aika ajoin silti huomaa luonnon vihreyden lakastuessa, lehtien lentäessä puista viiman ja sateen mukana, että kaipaa Ressumaista muistutusta:

Jaska: Yhtenä päivänä meidän kaikkien pitää kuolla, Ressu ...

Ressu: Kyllä, mutta kaikkina muina päivinä meidän ei pidä.

Hyvään viikonloppuun aurinkoisissa merkeissä.