Jonakin päivänä minä

[[Jonakin päivänä kirjoitan sinusta runon,

jonakin päivänä vielä teen sen!

- ja silloin myös sanon mitä minulle todella merkitset:

iho iholta, sormi sormelta

lasken rakkautemme uurteet ja käänteet,

leikin todeksi muuttamat valat ja

sielun taivasta vasten suloisemmat sidokset...

Hannu Mäkelä]]

Kauniisti lausuttu. Hannu Mäkelän teksteissä on usein kohtia, jotka osuvat minuun. Kohahduttavat. Hän osaa käyttää sanoja minulle merkitsevästi. Niin kuin tämäkin. Samalla se kutsuu pohtimaan asioita; jonakin päivänä - siis milloin, sinä - kuka on sinä, runo - jokainen ihminen voi olla runo, runo taikka laulu, ja todellinen merkitys - mikä sen merkityksen tuo ja luo. Ja nuo merkitsevät pienet yksityiskohdat.

Jonakin päivänä minä vielä sen kirjoitan, kyllä, niin teen ja mietin, kuka silloin on tuo sinä. Voisin kirjoittaa monta runoa sinusta. Heti kun päätän kuka sinä on. Jos aloittaisin itsestäni, voinhan minäkin olla sinä, jos ajattelen itseäni ulkopuolisen silmin. On sekin tärkeää välillä ajatella itsensä iho iholta, sormi sormelta, rakkaudella, merkitsevästi. Se on oikeastaan tosi tärkeää. Voin kirjoittaa runon rakkaistani yhdessä tai jokaisesta oman. Mahdanko kirjoittaa ystävistäni, rinnallakulkijoista, niistä tärkeistä.

Voi. Jonain pävänä sen teen - ehkä jo huomenna!