Valonööri

Ollapa valonööri
Se ihminen, jolla on
vahva elämänhallinta
ja vahva
elämänarvostus.

Samalla
tuntea ihana
sisäinen lepatus!

Ai miksi?

Siksi.
Koska
mä voin!

Valkoista ja mustaa

Tuli hetki
Tuli päivä
Elämä hetken
valkoista ja mustaa
uudelleen
mustaa ja valkoista
Harmaata

Huomenna
Ylihuomenna
Ensi viikolla
Värit palaavat

EnkeliTeemaa

Alkuvuoteen on mahtunut paljon surun ajatuksia, tuntemuksia toista koskeneesta surusta ja omaa surun tunnetta - eri syistä. Välillä tällaisia alakuloisia, ehkä väsyttäviä aikoja tulee pyytämättä. Se on elämää. Tänä aikana on syntynyt monia enkelikuvia. Ja siivotessa tuli vastaan kauan mukanani kulkenut lehtileike. Olin tallettanut sen huhtikuussa 28 vuotta sitten, luettuani laitoin sen takaisin arkistojen aarteisiin. Teksti meni yhä iholle asti, se liikautti edelleen. Tuntui. Ja se on hyvä.

Tässä lainaus tekstistä enkelikuvan kera:

Joskus surua ei pääse karkuun. Se on laskettava sisälle kuin ovella seisova serkku.

Suru tulee kun maailma kaatuu kolinalla niskaan. Se tulee kun hiekka rapisee mummon arkun päälle, ja mummo kuulee olleensa maailman virheettömin ihminen. Se painaa ovikelloa, pudottaa reppunsa lattialle ja on kuin kotonaan. Sen kanssa on opittava jakamaan boksinsa, tulonsa ja menonsa, ajatuksensakin. Suru ei kysy haluatko tai sopiiko sinulle ottaa vastaan, se jää.
Toisinaan se rassaa hermoja, itkettää, turruttaa, kertoo kauniita muistoja, maalaa mustaa tulevaisuutta, hukuttaa alleen, vaivuttaa itsesääliin, nostaa uhmaa, herättää elämäntahtoa, se kertoo ettei kukaan välitä sinusta koskaan ja raahaa seuraavassa hetkessä rivin lohduttajia lähelle. Suru ei usko olevansa ohimenevä. Se ei tunne jakoa suureen ja pieneen. Se sattuu ja kiusaa. Se on rakkaussuru, menetyksen suru, yksinjäämisen suru, surun surumuru. Se kiusaa kun seisot pimeällä pihalla tuijottaen yölennolla olevaa konetta, taivaan valojuovaa. Suru litistää maata vasten, maan alle ja unohduksiin. Se sanoo, ettei ole väliä sillä oletko vai etko ole. 

Vähitellen siihen tottuu ja sitten unohtaa. Serkku pakkaa laukkunsa ja häipyy niin kuin ei olisi koskaan käynytkään. Jälkeenpäin sen muistaa vain hymyilevästä valokuvasta.
Mutta suru on ohi.

Syntymäsymppis

Syntymäsymppis. Sellaisena me synnymme. Se on niitä syntymässä saatuja oikeuksia. Kaikilla meillä on se. Mitä se mahtaa olla, kun on syntymäsymppis?

Onhan se sitä, että on itsessään. On vain. Ja antaa itsensä olla. Ei yritä olla mitään muuta. Ei näyttele jotain muuta roolia. Jos niin tekee, ehkä jossain kohdassa tulee hetki, että unohtaa näytellä, unohtaa ylläpitää roolia. Symppis on oma valloittava itsensä. Hymyilee, kun hymyilyttää. Itkee, kun itkettää. Siis on, ja tuntee. Elää niin, että tuntuu. Kuulostaa ... elämältä.

Hannu #Nurmion sanoin: 

Maailman paras näyttelijä näyttelee itseään ja näytellessään itseään, se näyttelee näyttelijää. Se sai roolin oman elämänsä suureen näytelmään ja näyttelee sen läpi niinkuin kaikki roolit näytellään.

Joki ei jäädy koskaan.

Joki peilaa. Näyttää liikkumattomalta, mutta silti ... koko ajan virtaa. Laulu - hyvän olon mantra minulle - alkaa soida mielessä joka kerta joen rantaa pitkin kulkevalla tiellä - joki ei jäädy koskaan...  Se on se. Veden hetki. Ja se tyyneys mutta liike. Elämän jatkumo. Aina.

Joki ei jäädy koskaan, kuin uutisen kerrot sen. Joki ei jäädy koskaan, ihan niin kuin mä tietäis en. Sinä väittää päätit niin. Joki ei jäädy koskaan, vaikka kerran jo sovittiin. Mut kun on aina saatava viimeinen sana, vaik se ei johtaisi mihinkään. Viimeinen sana, eihän se pääse jäätymään. Ois oltava oikeessa, vaik se ei johtaisi mihinkään. Ois saatava sana, vaikka viestinä kännykkään.

Ei jäädy, ei koskaan, väittää päätit niin. Ei jäädy, vaikka kerran jo sovittiin. ... Joki ei jäädy koskaan, katu kaikua kuljettaa. Minä huutelen ikkunas alla, olen viimeinen vuorostaan...

Ei jäädy, ei koskaan, sinä väittää päätit niin. Ei jäädy, ei koskaan, vaikka kerran jo sovittiin. Mut kun on aina saatava viimeinen sana, vaik se ei johtaisi mihinkään. Viimeinen sana, vaikka viestinä kännykkään. Viimeinen sana.

 Joki ei jäädy koskaan    #Pauli Hanhiniemi