NäkyVäksi

Näkymättömän lapsen näkyväksi tuleminen on vielä kesken. Hän on jo kokenut, mitä tapahtuu kohdatessa ironisia henkilöitä sen jälkeen, kun on sallinut itsensä jo vähän näkyä. Liikauttavaa. Ja samalla miettii, miten jatkaa, pysyäkö näkymättömänä, olla hieman haalistunut vai tulla kokonaan näkyväksi. Vaihtoehtoja on.
Kokonaan näkymättömänä oleminen on turvallista, se ei enää tunnu kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Entä sitten olla vähän haalistunut tai osittain näkyvä, sekään ei enää kovin miellytä. Haisulin tapaiset tyypit haistavat heikot kohtasi ja ehkä päädyt takaisin näkymättömäksi. Olet lähtötilanteessa. Vaikka olet ollut jo luottavaisella mielellä tulossa näkyväksi. Ja vähän rohkea. Kuluu aikaa ennen kuin uskaltaa kohdata sen tosiasian, että oikeasti haluaa olla näkyvä. On niin tottunut olemaan näkymätön, ettei tiedä muusta. Sellaista se on, jos sinua määritellään jollain tavalla, asetellaan tiettyyn muottiin, riittävän monta kertaa - jopa vuosia - alat uskoa sen todeksi, vaikka itse tiedät muunlaisen todellisuuden. Mutta et uskalla tai halua myöntää asiaa.
Loppujen lopuksi ainoa vaihtoehto ja isosti omaa kasvamista on uskaltaa tulla kokonaan näkyväksi. Ottaa riski, että joku näkee. Paljastaa itsensä. Ja myös se on riski, että tapaat hänet, jolla on oikeasti lahja nähdä sinut. Kaltaisesi ehkä. Hänet, joka on samalla aaltopituudella. Luotat vanhaan viidakon sananlaskuun, että opettaja tulee kun oppilas on valmis. Ja tunnistat tuon opettajan. Sen jälkeen ei ole paluuta näkymättömyyteen ja sitten ei enää tahtoakaan. Hymy palaa!
On voimaa olla!

Näkymätön lapsi osa 2      [voit katsoa jakson tästä linkistä]

Haisuli: Hei Ninni, tiedän sinulle hyvän piilon, sieltä sinua ei ikinä löydetä... Tässä suulla on vähän ahdasta, mutta käytävä laajenee sisään. Pidä kiirettä tai Nipsu löytää sinut! Kas noin, kun jäät sinne huomiseen, muutut täysin näkymättömäksi. Huomenna menemme yhdessä ryöstämään pankin.
Ninni: Minä en tahdo. Päästä minut.

Tuutikki: Olipa hyvä, että keksin tuoda Ninnin tänne.
Muumimamma: Hauskaa, että sinä olet sitä mieltä.
Tuutikki: Te olette sen verran erikoisia, että outo käytöksenne voi keikauttaa Ninnin taas näkyväksi. Ja tietysti olette ystävällisiä.
Muumimamma: Ninni muuten puhuu jo, hänen äänensä on kyllä hyvin hento.
Muumipappa: Onko hänen äänensä aina ollut sellainen? Muuten - monet ihmiset tulevat mainiosti toimeen käyttämättä päätään.

Ninni: Uskappas tyrkätä Muumimamma mereen!
Muumipappa: Anna minun selittää!
Ninni: Ei ole mitään selitettävää! Muumimamma kastuisi likomäräksi. Et saa tehdä sitä!
Pikku Myy: Ninni näkyy!

NäkymäTön

Näin Muumi-jakson näkymättömästä lapsesta pari vuosikymmentä sitten ja tarina kosketti jo heti ensimmäisellä katselukerralla. Näkymättömäksi muuttuneeseen lapseen oli  helppo samaistua.
Haalistua pikkuhiljaa ja muuttua ajan myötä kokonaan näkymättömäksi, voi tuntea olevansa turvassa. Mikään ei pääse koskettamaan eikä satuttamaan, samalla sitä kuitenkin odottaa - jotain. Tuntee itsensä hyvin pieneksi, on yksinäinen ja toivoo. Kunpa joku katsoisi tarkkaan ja näkisi sinut. Silti pelkää. Olisi valmis näkyväksi, kun tapaisi hänet, joka vaatisi hyvällä tahdolla - auttaisi olemalla oma itsensä. Kun vain tapaisi peilin. Hyväksyvän peilin, joka ei yritä luokitella tai muuttaa. Ei mittaa ulkoisilla seikoilla tai tavoilla. Vain näkee. Vilpittömässä kohtaamisessa voi syntyä kipinä rohkeudelle - tunteelle, että voin olla minä ja uskallan näkyä. Huomaa ajattelevansa, ehkä pärjään. Hetkittäin on valmis ottamaan vastuun tulevasta ja tietää selviävänsä. Voi luottaa. Niin voi käydä. Mikään ei tosin tapahdu yhtäkkiä, ei todellakaan sormia napsauttamalla, vaan ajan kuluessa. Niin kuitenkin tapahtuu.

Näkymätön lapsi osa1       [voit katsoa jakson tästä linkistä]

Muumipeikko: Voi sun, hän kastuu läpimäräksi
Tuutikki: Ehkä sillä ei ole väliä, jos on nimittäin näkymätön
Muumimamma: Kas Tuutikki - hauskaa - mitä kaikki tuijottavat
Tuutikki: Tiedättehän, jos jotakuta säikäytetään oikein usein hän voi toisinaan muuttua kokonaan näkymättömäksi

Tuutikki: Täti oli kammottavan ironinen päivät pääksytysten, ja niin Ninni poloinen alkoi vähitellen haalistua ja haalistua kunnes viime perjantaina yhtäkkiä hän hävisi ihan kokonaan näkyvistä
Pikku Myy: No mitä sinä teit tädille, annoitko hänelle kunnolla kuonoon?
Tuutikki: Sellainen ei tehoa lainkaan ironisiin ihmisiin

Haisuli: Jukra mitä kaikkea näkymättömänä voisikaan tehdä!
Haisuli: Hei - hei hei - onko Ninni oikea nimi vai lajin nimi? 
Muumipeikko: Haisuli lopeta heti! Säikytät Ninnin!
Pikku Myy: Eilen alkoivat näkyä jo Ninnin jalat
Haisuli: Ja juuri tällä hetkellä ne katoavat näkyvistä....

Muumimamma: Jos joku on noin hyvä sienten poimija, hän ansaitsee minun mielestäni tulla kokonaan näkyväksi!!!

The Horizon

Onko horisontti horisontti? Onko niitä monta? Vai onko se The Only One - The Horizon?

Pala horisonttia

Kiintoisa asia pälkähti ajateltavaksi, kun olin pyörälenkillä kameran kanssa ja yritin vauhdissa nappailla kuvia peltoaukean laidalla taivaan ja metsän rajalta.
Ei ollut juolahtanut aikaisemmin mieleen, onko horisontilla monikkoa, vai onko se yksi ja erityinen, ainutkertainen tai mikä se oikeastaan virallisesti on. Siihen asti horisontti oli yksinkertaisesti horisontti.
Siinä mietin polkiessa, että onko horisontti horisontti täällä lakeuksilla pellon laidalla ja onko se samalla tavalla horisontti, vaikka meren rannalla katsellessa ulapalle.

Taivas vasten lunta, utuisuutta

Olihan minun sitten pikaisesti etsittävä virallinen selitys horisontille. Ja virallisesti horisontti on yhtä kuin taivaanranta, se viiva, rajapinta, joka katsottaessa jakaa maan ja taivaan. Se viiva voi olla veden tai maan pinta, näin sen ymmärsin. Horisonttia voivat estää näkemästä metsä, talot tai vaikka vuoret, silloin niin sanottu näkyvä horisontti on suurelta osin piilossa. Vaakasuora on horisontaalinen. Virallinen selitys ja matemaattinen laskentakaava saavat minun puolestani olla.
Päätän, että minulle käy jokainen horisontti, joka on katsojan silmissä - minun silmissäni. Minun horisonttini on läheltä katsoen jotenkin etäällä. Se ei välttämättä aina ole ihan vaakasuorassa. Eikä se ole aina suora viiva. Se voi olla hieman utuinenkin.

Meren vaahtopäät kohtaavat hailakan taivaan

Minulle se voi olla myös metsän rosoinen profiili taivasta vasten, puiden latvat piikkeinä tai tuulessa heilutellen. Tai siellä voi olla kaupungin siluetti ja talojen ääriviivoja, saattaa olla joku torni, nosturikin siellä täällä, lipputanko lippu liehuen. Horisontti on aina ainutlaatuinen. Kahta samanlaista ei voi olla. Taivaalla ei voi olla koskaan kahta samanmuotoista pilveä, taivaan sinisyydessä on aina eri sävyjä.

Horisontissa kiehtovaa ja rauhoittavaa on sen rajattomuus ja päämäärättömyys. Se on maiseman kahtia jakava viiva, kuva on silti jotenkin ääretön ja valtavan suuri. Sitä jaksaa katsoa - suorastaan tuijottaa - kauan. Tuo päättymätön raja saattaa tarkentua ja siitä voi erottaa yksityiskohtia. Samassa kohdassa horisonttia voi erottaa uudelleen katsoessa joka kerta uusia yksityiskohtia, välillä se voi etääntyä ja sitten taas tulla lähemmäksi. Mielenkiintoista ja kaunista.

VINO

Oih.
Voih.
Olen vino.
Koko elämäni

on vino.
Kompastuin

vinoon
itseeni.
Oih.
Voih.

..rujo..

Hauras ja kaunis.
Yksin ja eksynyt.
Rujo ja revitty.
Pehmeä
silkinhieno iho
vain pinnalta.
Sisältä teräksenkova
ja naarmuilla.