Minulle pyöräily ja liikkuminen antavat elämän
kohokohtia. Hailaitteja! Highlights! Ehdottomasti niitä. Saan siitä kertyneiden
kilometrien lisäksi paljon muuta, tarpeellista ravintoa hengelle ja ruumiille. Matkan
teko on ollut kerta kerralta helpompaa ja vauhti on pikkuhiljaa yrittämättä nopeutunut. Kaikkeen
liikkumisen lomaan mahtui ja mahtuu paljon sisäistä puhetta, tärkeitä ajatuksia ja
keskusteluja. Pitkän matkan jälkeen olo on rentoutunut, rauhallinen, kevyt ja
pirteä. Hymyilevä! Hengästyminen ja
hikoilu tuovat mukanaan kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen. Olen
omakohtaisesti kokenut, että lehdissä kirjoitetut jutut ja televisiosta
katsotut ohjelmat liikunnan myönteisistä vaikutuksista ovat totta.
Laihduinko minä tuon kaiken pyöräilyn ja liikkumisen
ansiosta tai seurauksena? En. En mittaa itseäni puntarilla. Laihtuminen ei ollut
tavoitteeni. Tein elämäntapamuutoksen eli lisäsin liikuntaa. Muutos ei
vaatinut minulta erityisiä aikataulutuksia tai muita järjestelyjä tai luopumista jostain. Asennoiduin siihen, että rasittuminen ja hikoilu saattavat hetkellisesti tuntua
epämukavilta, vievät päivästä ja viikosta aikaa, mutta niiden jälkeinen olo on sen arvoista.
Olivatko
kesän kokemukset yksinomaan minun kohokohtiani? Eivät.
Olisinko yksin saavuttanut tavoitteen? En.
Olisinko nauttinut saavutuksista yhtä paljon yksin tehdessä kuin nyt nautin? En.
Voin ajatella, että tietenkin olisi ollut mahdollista tehdä tuo kaikki yksin. Mutta se olisi ollut ihan erilaista. Moni liikkeellelähtö ja lenkki olisi ollut väkinäistä ja tuskanhikistä puurtamista, tylsää. Ja ehkä jäänyt tai melko suurella todennäköisyydellä jäänyt tekemättä. Hieno tavoite olisi tyrehtynyt heti alkuunsa. Kokemukset eivät ole itsestäänselvyyksiä. Tuulen henkäys tai sormien napsautus, enkä olisi niitä kokenutkaan. Sekin olisi mahdollista.
Olisinko yksin saavuttanut tavoitteen? En.
Olisinko nauttinut saavutuksista yhtä paljon yksin tehdessä kuin nyt nautin? En.
Voin ajatella, että tietenkin olisi ollut mahdollista tehdä tuo kaikki yksin. Mutta se olisi ollut ihan erilaista. Moni liikkeellelähtö ja lenkki olisi ollut väkinäistä ja tuskanhikistä puurtamista, tylsää. Ja ehkä jäänyt tai melko suurella todennäköisyydellä jäänyt tekemättä. Hieno tavoite olisi tyrehtynyt heti alkuunsa. Kokemukset eivät ole itsestäänselvyyksiä. Tuulen henkäys tai sormien napsautus, enkä olisi niitä kokenutkaan. Sekin olisi mahdollista.
Se, että jaoin nämä kokemukset läheisen ihmisen kanssa
moninkertaisti ne. Jakaminen sai ne tuntumaan suuremmilta ja vahvemmilta.
Minulle. Se, että otin toisen ja kolmannenkin askeleen tavoitetta kohtia toi
elämääni paljon rikkautta ja iloa. Sain ravintoa elämän nälkään. Henkeä taikalamppuun,
sitä kylkeä voin halutessani kiillottaa ja muistella sieltä nousevia hienoja
asioita.
Liikkumisen ja kokemusten lisäksi kesään kuului myös muita kohokohtia, kuten auringonpalvomista, lukemista, oleilua, huilailua, sohvalla lojumista, tuumailua, unelmointia, hitaita liikkeitä, rentoutumista ja myös reipasta rockia ja rytmikästä foxia. Siis Elämää.
Liikkumisen ja kokemusten lisäksi kesään kuului myös muita kohokohtia, kuten auringonpalvomista, lukemista, oleilua, huilailua, sohvalla lojumista, tuumailua, unelmointia, hitaita liikkeitä, rentoutumista ja myös reipasta rockia ja rytmikästä foxia. Siis Elämää.
Kesän aikana minä rikastuin! Ihanaa syksyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti